Kuvaus

TRIGONOMETRIA tehnyt T:ri L. Neovius-Nevanlinna. Helsinki, 1911. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon Osakeyhtiö. Ensimmäinen painos.

91-sivuinen sidottu kirja (20 x 13 cm), ehjä ja siisti, kangasselässä pientä kulumaa (ks. kuva), esilehdessä takana siisti leima 'Werner Söderström Osakeyhtiö', joitakin lyijykynällä tehtyjä pieniä merkintöjä (voi pyyhkiä pois jos haluaa), ei muita merkintöjä.

Trigonometria (1911) teoksensa alkulauseessa L. Neovius-Nevanlinna kertoo mm.: "Täten julkisuuteen tuleva oppikirja liittyy läheisesti siihen ruotsiksi laatimaani trigonometrian oppikirjaan "Lärobok i plan trigonometri", jota jo noin 15 vuotta sitten hehtografeerattuna käytin uudessa ruotsalaisessa yhteiskoulussa, ja joka v. 1898 painosta ilmestyttyään myöskin on ollut käytännössä Helsingin ruotsalaisessa reaalilyseossa ja muutamissa muissa ruotsalaisissa kouluissa. (- - -) Sen nojalla, mitä edellä olen huomauttanut oppikirjani käyttämisestä, ja koska minulla on ollut tilaisuus havaita, miten paljon liiaksi supistettu tai puutteellinen esitys voi tuottaa vaikeuksia varsinkin heikoimmille oppilaille, olen vakuutettu, että oppikirjassani käytetty menettelytapa, huolimatta siitä, että se on tehnyt oppikirjani jonkun verran laveammaksi kuin muut meidän maassamme käytetyt trigonometrian oppikirjat, itse asiassa on omansa kaikissa kouluissa ja kaikille oppilaille helpottamaan sen oppimäärän saavuttamista, joka vastaa trigonometrian opetuksen tarkotusta sekä kussakin koulussa vallitsevia oloja ja eri oppilaiden kykyä. (- - -) Oppikirjani laajuutta arvosteltaessa on muuten otettava huomioon, että se sisältää runsaan kokoelman (noin 230) esimerkkejä ja harjotuksia, jotka olen huolellisesti valinnut pitäen silmällä, että oppilaat heti saisivat oikean ja selvän käsityksen siitä, mitä ovat lukeneet, ja harjotusta saavuttamiensa tietojen käyttämisessä, sekä myös harrastusta aineeseen, mikä opintojen menestykseen ja sen kasvattavaan merkitykseen nähden on varsin tärkeäksi katsottava. Olen sentähden sitä mieltä että oppikirjani, joka myös sisältää tarpeellista opastusta tehtävien ratkaisemiseen, tekee erityisen esimerkkikokoelman hankkimisen tarpeettomaksi, ja että se myös helpottaa sitä työtä, jonka sopivien esimerkkien ja harjotusten valitseminen opettajalta vaatii. (- - -)"

Lars (Lauri) Theodor Nevanlinna (vuoteen 1906 Neovius; 1850 Hamina – 1916 Helsinki) oli suomalainen opettaja, matematiikan opetuksen uudistaja ja suomenkielisen pikakirjoitusjärjestelmän kehittäjä. Hänen kirjoittamiaan matematiikan oppikirjoja käytettiin Suomen oppikouluissa 1900-luvun alussa useiden vuosikymmenien ajan, ja hänen kehittämänsä pikakirjoitusjärjestelmä vakiintui ainoaksi suomenkieliseksi järjestelmäksi.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 94 vrk 16 h 12 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

23 € Sulkeutuu 94 vrk 16 h 12 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.