Kuvaus

Muut Timo Parvela Kirjani 

 

Väinämöisen ja Louhen taistelu Sammosta päättyi ihme-esineen hajoamiseen. Osa sen paloista vaipui mereen, osan aallot kuljettivat rannoille, missä ne toivat vaurautta ihmisille. Kaksi suurinta kappaletta Väinämöinen keräsi ja kätki. Hävinnyt Louhi puolestaan vei mukanaan Sammon kannen, mutta vannoi vielä kostavansa ihmisille. Kirouksessaan hän lupasi kuivuutta, kylmyyttä, tauteja ja viljan kuihtumista. Sanalla sanoen: ilmastonmuutosta.Ahti ja Ilmari ovat epätodennäköiset ystävykset, sillä niin erilaisia he ovat. Ahti on komea, kiivas ja hyväpuheinen. Ilmari taas on vähäsanainen ja vetäytyvä. Heitä kuitenkin yhdistää surullinen kohtalo: kummankin isä on vuotta aiemmin kadonnut. Pojat esiintyvät kevätjuhlassa. Kanteleensoitto päättyy katastrofiin, kun kesken Ahdin soolon rehtori vaipuu kaulaansa myöten koulun pihanurmeen.Jo sukupolvien ajan ovat Sammon vartijat varjelleet Sammon sirpaleita estääkseen Louhen koston ja säilyttääkseen maapallon elinkelpoisena. Pohjolan mahti on kuitenkin taas vahvistumassa ja Louhi aikoo koota Sammon uudelleen. Murusia etsiessään hän on keinoja kaihtamatta valmis tuhoamaan tieltään kaiken. Maailmaa uhkaa kuivuus, köyhyys ja lopulta auringon pimeneminen.Ilmari ja Ahti saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Isien kadottua on heidän vuoronsa. Apunaan Ilmarin neuvokas isosisko Anni, maaginen kannel sekä Väinämöisen miekka, Tuliterä, he lähtevät matkalle, josta riippuu koko maapallon kohtalo.Sammon vartijat on fantasiaseikkailusarja, joka jatkaa Sammon tarinaa siitä mihin Kalevala jäi.

 

 

  • Tuliterä / TimoParvela.
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Helsinki : Tammi, 2007.
  • Ulkoasu:227 s. ; 22 cm.
    Sammon vartijat ; 1
  • Huomautus:Lisäpainokset: 2. p
  • 4p. 2007.
  • ISBN:978-951-31-3999-5 sidottu kovakansi
  •  
  • Lievää värikulumaa paikoin kansissa

EI MERK.

 

Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

 

Shipping to EU = OK ! In all size. 

To other countries ONLY by letter mail 

 

Näitä ei pakko lukea:

Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

Paketille myös NOUTO = OK 

 

Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

Linkit:

Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa. 

Kirjat varastolla, ei kotona.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 115 vrk 7 h 4 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 115 vrk 7 h 4 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.