TUOMAS KYRÖ: Liitto, WSOY, 358 s., pokkari
Kuvaus
TUOMAS KYRÖ: Liitto, 2005, 358 s., WSOY, Bon-pokkari
”Liitto (2005) on Tuomas Kyrön tuotannon kolmas teos. Olen tähän asti lukenut mieheltä ensimmäisen Mielensäpahoittajan sekä sen seuraajan, Miniän ja Kerjäläisen ja jäniksen. Kaikki nämä luettuani Kyrön huumori on tullut hyvin tutuksi, ja siksi olikin kiintoisaa tutustua Liiton myötä miehen vakavampaan puoleen. Pienen totuttelun jälkeen solmin liiton kirjan kanssa, uppouduin ja voin edelleen pitää Kyrön lempikirjailijoideni joukossa.
Eletään loppukesäisissä tunnelmissa Mollojärven uintikilpailuissa vuonna 1938. Lyydia ihastuu kisan voittaneeseen hintelään Urhoon, jonka kimmeltävät haaveet kuultuaan Lyydia laittaa peliin oman elämänsä. Koti on hänelle yhtä kuin vankila; väkivaltainen isä ruoskii tyttöä työn tekoon eikä epäröi lukita Lyydiaa tämän huoneeseen kuukausiksi. Lasta odottavan tyttärensä ja pianon isä jättää kylmään talviviimaan Urhon kodin portaille, kun nuoripari muuttaa saman katon alle. Todellisuus ei kuitenkaan ole ruusuinen; Urho on joutunut rintamalle ja Lyydia joutuu hoitamaan huonokuntoista anoppiaan, joka tuskin edes miniäänsä tunnistaa. Ne haaveet, joita Lyydia niin mielessään hoivasi, ovat mennyttä ja edessä on kivikkoinen taival, josta hän ei selviäisi ilman Urhon siskon, Annan, apua.”
Pokkari on uudenveroinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, posti- ja pakkauskulut Suomeen helposti-kuoressa 2,9 e. (International delivery available to Europe, postal charge 4,6 euros, other countries 5 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.
Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa ja muutosta lähtöhintaan.
Kannattaa huutaa useampia kohteita. 3,2 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2-3 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 4,6 euron postimaksulla. Useampi LP-levy kulkee 6,85 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.