Kuvaus

 

Sota on päättynyt:
Seuraavina vuosina Suomeen syntyy 600 000 lasta, enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen.
Heitä sanotaan suuriksi ikäluokiksi.
Sotainvalidin ja uudisraivaajan poika Heino Oinonen ja hänen kymmenet ikätoverinsa kasvavat nuoriksi aikuisiksi ja tuleviksi maan perijöiksi kauas jälkeenrakennusajan yli ulottuvien sodan varjojen keskellä, henkisesti ja fyysisesti runneltujen isien ja äitien antamin eväin.
He ovat vielä yllättävän herkkiä vastaisen aikuisuutensa aihioita, Heino lisäksi tuleva taiteilija ja kansansa tulkki.

Heikki Turunen on piirtänyt hätkähdyttävän näköiskuvan sukupolvensa murrosiästä.
Yö kevään kuun on rohkea ja paljastava romaani suuriin ikäluokkiin kuuluvien nuorten seksuaalisesta kehityksestä perinteisen maalaiskylän häveliäästi vaikenevissa oloissa 1950- ja 60 - luvuilla.
Lisäksi se on erään taiteilijan kehitystarina, kirjailijan rehellinen mutta kaunis ja nöyrä tilinteko, jossa hän paljastaa muiden muassa esikoisromaaniksi valitun Simpauttajan syntyyn vaikuttaneita tekijöitä.

Wsoy 2005, 2p, 332 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.

Yhdistelen postimaksuja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 44 vrk 10 h 26 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 44 vrk 10 h 26 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.