Kuvaus

Suomiprintti.

Hiukean hieno Luc Bessonin filkka. Lämmin suositus, kovaa kamaa.

Tyttö nimeltä Nikita (Nikita) on ranskalainen Luc Bessonin ohjaama ja käsikirjoittama draama- ja toimintaelokuva vuodelta 1990. Elokuvan pääosassa näyttelee Bessonin silloinen vaimo Anne Parillaud, ja muissa osissa näyttelevät muun muassa Jean-Hugues Anglade, Tchéky Karyo ja Jean Reno.

Elokuva oli kaupallinen menestys. Kritiikissä siitä on sanottu, että tyyliteltyä toimintaa ja nykyaikaisia sukupuolirooleja käsitellään siinä raikkaasti ja tuoreesti. Elokuvasta on tehty myös amerikkalaisversioita, jopa suoranaisia apinointeja.[1] Warner Brosin tuotantona valmistui vuonna 1993 elokuva Koodinimi: Nina jonka on ohjannut John Badham ja pääosaa näyttelee Bridget Fonda. Hongkongissa taas on tehty 1991 elokuva Black Cat joka noudattaa samanlaista juonikuviota kuin esikuvansa.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Nikitan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.

Elokuva kertoo nuoresta Nikitasta, joka murtautuu ystävineen pieneen apteekkiin. Ryöstö päättyy ammuskeluun poliisien saapuessa paikalle. Nikitan ystävät menettävät henkensä. Nikita jää ainoana henkiin, ja hän ampuu yhden poliisin. Hänet tuomitaan elinkautiseen kaikkien tulitaistelussa kuolleiden poliisien surmaamisesta, ja tuomiosta hän joutuu istumaan 30 vuotta.

Vankilassa lavastetaan Nikitan itsemurha, ja kun hän herää, valtion edustaja tulee tapaamaan häntä ja tekee ehdotuksen: joko työ valtion salamurhaajana tai "rivi 8, paikka 30" (lavastetun haudan sijainti). Vastahakoisesti Nikita suostuu. Tästä alkaa kolmen vuoden koulutusjakso, jonka aikana nuoresta punkkarista kasvaa tappokone. Koulutuksen päätyttyä hän saa asettua aloilleen omaan asuntoonsa. Eräänä päivänä Nikita kuitenkin tapaa Marcon, jonka kanssa hän päätyy lopulta kihloihin. Uusi poikaystävä ei kuitenkaan tiedä mitään Nikitan taustasta, ja tätä Nikita yrittää parhaimman mukaan peitellä.

Näyttelijät

 Anne Parillaud … Nikita  

 Jean-Hugues Anglade … Marco  

 Tchéky Karyo … Bob  

 Jeanne Moreau … Armande  

 Jean Reno … Victor, "siivooja"  

Parit sormenjäljet, ei naarmuinen.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 89 vrk 8 h 50 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 89 vrk 8 h 50 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.