Kuvaus

  •  

Mustalla kartonki pohjalla ihan kaunis tonttu (OHUT normi printteri paperi) kuva liimattu jossa OMISTE LAhjaksi

voit peittää helposti uudella kortilla TMS  jos lahjoitat ..!

 

Uuno Turhapuron uskomaton elämäntarina vihdoinkin kirjana!

Uuno Turhapuron toilailut ovat lumonneet suomalaiset sukupolvi toisensa jälkeen, ensin televisiossa ja sitten valkokankaalla. Miljoonat ihmiset ovat nähneet tämän selittelyjen epävirallisen maailmanmestarin milloin lottovoittajana tai rautakauppiaana, milloin armeijan leivissä ja jopa tasavallan presidenttinä.

Kokonaisesitys Uunon uskomattomasta elämäntarinasta on kuitenkin vielä kertomatta. Tommi Aition elämäkertateos piirtää laajan kaaren Uuno Turhapuron vaiheista ja tämän omintakeisesta elämänfilosofiasta, jossa ei koskaan sekoiteta vysiikkaa ja kemiikkaa.

Uunon tarina on kertomus kaupungistuvasta Suomesta. Uuno urbanisoitui samaa tahtia Suomen kanssa ja oppi kaupunkilaiset tavat, mutta säilyi silti ikuisena maalaispoikana. Uunossa kohtaamme peilin, johon vilkaistessamme voimme nähdä itsemme ja toiveminämme jos ei nyt ihan maan presidenttinä niin ainakin ylimääräisenä ei-kiireellisten asiain valiokuntamietintöjen jatkotoimenpiteistä huolehtivan osaston vara-alivaltiosihteerinä .

Kirjan päähenkilöä lainataksemme: Viimeksi ei ole ollut näin hauskaa ku apukoulun pikkujoulussa. Kaatu kuusi.

Tommi Aition aikaisempaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat muun muassa kiitetty elämäkertateos Pertti Spede Pasasesta sekä esseekokoelma Lajinsa paras. Hän on julkaissut myös taiteilijamonografian Kaj Stenvallin tuotannosta sekä elämästä tenniksen ammattilaiskiertueella kertovan On Tour -kirjan yhdessä Tuomas Niskakankaan kanssa.

Lyriikkaa hän ei ole julkaissut, sillä se homma jääköön Eikka Leikalle ja Gunnar Shakespearelle.

 

  • Uuno Turhapuro : elämä / Tommi Aitio.
  • Kieli: suomi
  • Julkaistu: Helsinki : Johnny Kniga, cop. 2014
  • Painettu/Valmistettu: (painettu EU:ssa)
  • Ulkoasu: 248 sivua, [32] kuvasivua : kuvitettu ; 24 cm
  • Bibliografia: S. 217-244: Filmografia.
  • ISBN: 978-951-0-40301-3 sidottu

Vesku, vesa-matti Loiri, Loironen, Turpauuno, Loirola, pula-aho, spede pasanen, simo salminen, ere kokkonen,

Turhapuron appiukko, johtaja Tuura, vaimonsa Elisabeth Turhapuro (Marjatta Raita) on rikkaan vuorineuvos Tuuran (Tapio Hämäläinen, Pehr-Olof Sirén, Heikki Nousiainen) tytär.

Hannu Seikkulan, Pertti Melasniemen 

Uunon anoppi (Marita Nordberg, Anja Pohjola, Ritva Valkama).

 insinööri Sörsselssön

Uunon isä on Hugo Turhapuro (Olavi Ahonen),

 

 

 

  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit 
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

L I N K I T :

Harrastekirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

Kaunokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

 

Vakio viestipohja:

Lyhenteitä:

SKP = sidottu kovakantinen kansipaperit

sid = sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)

nid =  nidottu, pehmeäkantinen 

Kierre / Rengasselkä = Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari = Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE =  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. Tekstiviesti nopein.

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 53 vrk 7 h
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

11 € Sulkeutuu 53 vrk 7 h

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.