Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Harhauttaakseen jäljittäjänsä kapteeni (Åke Lindman) päättää purkaa seuraavan lastin avomerellä ja keskellä päivää. Lisäksi hän kertoo perämies Lauri Koskiselle (Matti Oravisto) hämäräperäisestä naisesta, Ilsestä, jonka hän aikoo tuoda paluumatkalla Suomeen. Ilse vakuuttaa uskollisuuttaan kapteenille, mutta samalla hän provosoi Lauria. Tunnelma laivalla kiristyy entisestään kun juopotteleva Lauri alkaa vaatia naista omakseen.

Matti Kassilan jännityselokuva kertoo salakuljetuksesta, joka oli yleistä Suomessa 1950-luvun alussa. Pohjoisessa rajan yli tuotiin kahvia, kelloja ja nailonsukkia, mutta Etelä-Suomen rannikolla puolalaista spriitä eli "Varsovan laulua". Elokuvan mielenkiintoa lisäävät aidot dokumenttikuvat vartiomoottoriveneistä ja poliisin radiokeskuksesta.

Ohjaus: Matti Kassila

Näyttelijät: Matti Oravisto, Åke Lindman, Christina Paischeff, Leo Riuttu, Hannes Veivo, Kauko Laurikainen, Kullervo Kalske, Matti Aulos, Aarne Laine, Pentti Viljanen

UUSI, muoveissa

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

4,90 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 8.1.2018 9:17

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.