Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

VEIKKO HUOVINEN: Kaksi romaania: Koirankynnen leikkaaja, 1980, s. 10-134 s, Siintävät vuoret, 1959, s. 137 223, kovakant.

Veikko Huovisen tunnetuimpia ja rakastetuimpia romaaneja on vuonna 1980 ilmestynyt KOIRANKYNNEN LEIKKAAJA, josta Markku Pölönen ohjasi vuonna 2004 myös suositun elokuvan.

Koirankynnen leikkaajan juonesta:

Kirjan päähenkilö on jatkosodassa päähän haavoittunut Mertsi Vepsäläinen, joka työskentelee kirvesmies Ville Kuosmasen apuna korjaamassa koulua. Ville kertoo tarinoita mainiosta pystykorvakoirastaan, ja Mertsi on tästä kovin innoissaan. Koiraa vaivaavat pitkiksi kasvaneet kannukset, ja Ville antaa piloillaan Mertsille luvan lähteä leikkaamaan näitä kannuksia. Mertsi ottaakin asian todesta ja lähtee salaa vaellukselle kohti Villen kotipaikkaa. Mertsi tapaa matkalla vanhan ystävänsä, joka pelasti hänet jatkosodasta. Mertsi valehtelee, että hän on menossa metsätyöalueelle eli savottaan. Ystävällä on samat aikeet. Yhdessä he menevät savottaan ja Mertsi saa apurin töitä. Eräänä päivänä hän lähtee Kainuuseen leikkaamaan koirankynnet. Kun hän on leikkaamassa koirankynsiä, Sakke-koira puree Mertsiä. Hän pettyy ja saa verenmyrkytyksen. Verenmyrkytyksen johdosta Mertsi joutuu sairaalaan.


Siintävät vuoret:

Nuori mies nimeltään Reima on kaukana erämaassa metsätöissä ja katselee usein kaukana siintäviä vuoria. Johtajan tytär haluaa retkeilemään vuorille ja Reima joutuu hänelle oppaaksi. Tarina on näennäisen yksinkertainen, mutta pitää otteessaan.

Kaksi Huovisen teosta sisältävä kirja on hyväkuntoinen. Irrallinen kansilehti puuttuu. Kuvassa kirjailija Veikko Huovinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti kirjan postiin, posti- ja pakkauskulut 5,1 e. Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Kannattaa huutaa useampia kohteita. 3,2 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2-3 kasettia. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 9.4.2024 15:07
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.