Kuvaus

Yksinäisyys on vakava ongelma, joka kohtaa suurinta osaa ihmisistä jossain vaiheessa elämää. Se tuottaa usein mielipahaa ja voi pahimmillaan johtaa psyykkiseen tai fyysiseen sairastumiseen. Yksinäisyydestä päästäkseen ihmiset sortuvat joskus epätoivoisiinkin tekoihin. Toisaalta jokainen tarvitsee myös yksinäisyyttä, aikaa pelkästään itselleen ladata akkunsa ja suunnitella tulevaisuutta.Vesa Nevalainen kuvaa yksinäisyyteen johtavia syitä ja pohtii, mitäongelmaksi muodostuneelle yksinäisyydelle voi tehdä. Yhtä oikotietä tai poppakonstia yksinäisyyden voittamiseen ei ole. Olennaista on itsetuntemuksen lisääntyminen ja sitä kautta tilanteen vähittäinen paraneminen. On hyvä oppia tunnistamaan toistuvat tilanteet, joissa päästää onnensa kulkemaan ohi tai karkottaa ystävän.Runsaat esimerkit ja psykologislangia välttävä kieli tekevät aiheen lähestymisen helpoksi kenelletahansa lukijalle.Vesa Nevalainen on psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja, joka on aiemmin julkaissut kolme tietokirjaa kiinnostavista psykologisista ilmiöistä.

1. P. 2009, Edita, 120 s. Pehmytkantinen kirja kansineen on mielestäni uudenveroinen.
Postimaksut huutajalle

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

7 €
Sulkeutuu 63 vrk 14 h 17 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 63 vrk 14 h 17 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.