Kuvaus

Tässä tyylikkäimmät kengät pienelle herrasmiehelle. Aidot italialaiset käsintehdyt nahkakengät, jotka on värjätty luonnonväreillä oliivinväriseksi. Tunnettu laadukas lastenkenkämerkki Zecchino D'oro. Kenkien sisällä on lämmin karvavuori aitoa lampaanvillaa, pohjat pitävää kumia.

 

SISÄPOHJAN MITTA: Sisäpohjaa ei saa irti, mutta mittasin irtopohjallisen avulla, että sisäpohjan mitta on n. 15,5 cm.

 

KUNTO: kenkiä on käytetty vain muutaman kerran parempina kenkinä (rattaissa istuessa). Edessä muutama naarmu, muuten lähes UUDENVEROISET. Kenkien pinta oli jo uutena tuollainen antiikkinahkainen. Olen hoitanut pinnan puhdistuksen jälkeen vahaamalla.

 

Kengät maksavat uutena reilut 100 €. Merkkiä tuskin myydään Suomessa, nämä on hankittu Saksasta.

 

Ihana klassikkomalli. Pojallani oli viime talvena kahdet samanlaiset. Minulla on siis myös koko 25 myynnissä – katso muut kohteeni  :)

On taas tullut aika tuulettaa vaatekaappeja. Tyhjennän vähitellen neljän lapseni vaatekaapeista ylimääräisiä ja pieneksi käyneitä syys- ja talvivaatteita.

 

Rakastan kauniita, kalliita ja tietysti aitoja merkkivaatteita, joista meillä myös pyritään pitämään hyvää huolta. Vaatteet pestään aina nurinpäin oikeanlaisilla pesuaineilla ja kuivataan narulla tai tasolla. Huuhteluaineita ei käytetä! Vaatteet säilytetään aina lämpimässä sisätiloissa. Huuto.netissä pyrin myymään vain priimakuntoista tavaraa, joten myymäni vaatteet ovat olleet yleensä vain yhdellä lapsella tai muuten vähäisessä käytössä (ellen toisin mainitse). Kuvat saattavat vääristää, joten pyrin kuvailemaan tuotteet ja niiden kunnon huolellisesti. Luethan kuvauksen huolellisesti, jotta ei tulisi pettymyksiä. Tarkistan vaatteet aina päivänvalossa, jotta huomaisin pienimmätkin virheet, mutta joskus saattaa jäädä jotain oleellista huomaamatta. Mikäli näin olisi sattunut käymään tai kuvauksessani on virhe, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse niin selvitetään asia! Käytettyjen vaatteiden lapuissa saattaa lukea lapseni nimi. Herkkänenäisille tiedoksi, että asumme vanhassa puutalossa :)

 

Luokittelen tuotteiden kunnon seuraavalla tavalla:

 

Uusi = käyttämätön. Tuotetta saattaa olla sovitettu ja se on mahdollisesti käyttöönottopesty, mutta pesu mainitaan kuvauksessa.

 

Uudenveroinen = tuotteen rinnalle voisi tuoda saman tuotteen suoraan kaupan hyllyltä, eikä tuotteiden välillä näkyisi huomattavaa eroa. Tuotetta saattaa olla kuitenkin käytetty jonkun kerran.

 

Erittäin hyvä kunto = ei täysin uutta vastaava eli jonkin verran käytön jälkeä saattaa olla näkyvissä, mutta tuote on kuitenkin siisti ja ehjä. Kengät yleensä luokittelen tähän kategoriaan, sillä en myy huuto.netissä kuin parempina kenkinä käytettyjä kenkiä, mutta kenkiinhän valitettavasti tulee helposti käytönjälkiä jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

 

Hyvä kunto = tuotetta on käytetty ja käytön- ja pesunjälkeä on jo tullut jonkin verran. Sellaisia tuotteita, jotka ovat kovin tahraisia tai rikkinäisiä tai joita on käytetty ulkoleikeissä, en yleensä myy Huuto.netissä.

 

Huom! Tämä huutokauppa koskee vain otsikon tuotetta. Muut kuvissa mahdollisesti näkyvät esineet/vaatteet ovat rekvisiittaa tai tulossa myyntiin omina kohteinaan.

 

Ostaja maksaa kohteen postikulut tai noutaa tuotteen. Mieluiten lähetän tavarat Postin Huutopakettina, ks. postikulut täältä: https://www.huuto.net/ohjeet/huutopaketti. Muutoin toteutuneiden postikulujen mukaan.

 

 

Katsothan muutkin kohteeni: tulossa paljon vähän käytettyjä eurooppalaisia huippumerkkejä isommille tytöille ja pienille pojille!!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

40 €
Sulkeutuu 65 vrk 7 h 30 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 1 palautepistettä.

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

40 € Sulkeutuu 65 vrk 7 h 30 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.