1944 -Blu-Ray

Osta heti
Sulkeutuu: 94pv 8h5,39 €
Kuvaus
Kuvaus
Sota vuodelta 2015 ohjaus Elmo Nüganen pääosissa Marko Leht ja Maiken Schmidt.
Vuonna 1944 Viron kansa oli jakaantunut kahtia, sillä virolaisia miehiä oli sodan aikana pakkovärvätty niin Neuvostoliiton kuin Saksankin joukkoihin. Pian virolaiset sotilaat huomaavat taistelevansa omia maamiehiään vastaan. Riippumatta siitä, voittaako Saksa vai Neuvostoliitto sodan, Viro häviää varmasti.
Kansainvälisesti menestynyt ja Virossa ennätykselliset katsojaluvut kerännyt näyttävä sotaelokuva kertoo tarinan vaietusta historiasta. Elokuva on herättänyt laajaa keskustelua myös Venäjällä, jossa sitä peilataan tämän päivän tapahtumiin. Suomenkin historia olisi voinut olla hyvin erilainen, mikäli taistelu Viron Sinimäillä olisi päättynyt toisin; on sanottu, että vuoden 1944 Kannaksen torjuntavoitto olisi muuttunut taisteluksi Helsinkiin maihinnousevaa puna-armeijaa vastaan, mikäli virolaiset eivät olisi niin sinnikkäästi taistelleet veli veljeään vastaan.
Rukajärven Tie ja Äideistä parhain -elokuvien tuottajan uutuus 1944 on vaikuttava elokuva poikkeuksellisesta historiallisesta tilanteesta ja sodasta, jossa ei ollut voittajia.
Elokuvan on ohjannut Elmo Nüganen ja käsikirjoittanut Leo Kunnas ja sen ovat tuottaneet Ilkka Matila (MRP Matila Röhr Productions) ja Kristian Taska (Taska Film).
HUOM: Postin kautta toimitus ainoastaan! YHT 9
Löydät muut kohteeni kategorioittain alla olevista linkeistä:
DVD:
Draama | Toiminta | TV-sarjat | Jännitys | Kauhu | Komedia | Lastenelokuvat | Sota ja western | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | Musiikki | Dokumentit | Anime | Urheilu | DVD - Muut | Kaukoitä
Blu-ray:
Toiminta | Kauhu | Jännitys | Scifi ja fantasia | Draama | Komedia | Sota ja western | TV-sarjat | Lastenelokuvat | Kotimaiset | Musiikki | Dokumentit | Blu-ray - Muut | Anime | Kaukoitä












![dvd, Tali-Ihantala 1944 - 2dvd [sota]](https://images.huuto.net/v1/e216/e9af8cc1bd86d2a9d48d236af7f/572697811-card.jpg)
