1969 Hyvästi Kannas

Tuomaala Hyvästi Kannas 1969 2.p
Oikein siisti hyvä napakka kirja.

Komppania eteni. Se pääsi paikkaan jossa kiemurteleva Vammeljoki kaarsi kylkensä lähelle VT-asemia. Juuri siinä kohdassa oli pataljoonan upseereita, panssarintorjunta- ja tykkimiehiä, pioneereja sekä herroja kaikenkarvaisia. Suojahaudassa näytti olevan tungosta kuin seurantalon pihassa. Kaikki käsittivät, että tulossa oli suuret kesäjuhlat. Leviteltiin karttoja kuin oh- jelmalehtisiä, kanniskeltiin konekivääreitä ja patruunalaatikoita kuin kaljakoreja. Huudettiin ja viittoiltiin. Isot juhlat vaativat isot valmistelut. Kukapa nyt näyttäisi tuolla rytinällä maahan tunkeutuneille ponssarituristeille köyhyytensä heti kättelyssä.

Komppania soluttautui asemien lomitse eteenpäin. Aurinko paistoi vastaan melkein pilvettömältä taivaalta Suomenlahden päältä, Kronstatin yltä, niin lämpimästi ja niin kauniina kuin se vain voi kesäkuun toisella viikolla paistaa vihertävään maahan. Luomakunnankin puolesta juhlille oli siis kaikki onnistumisen edellytykset. Ehkäpä ne eivät epäonnistuisikaan. Kuuluihan Rajajoen suunnasta taukoamaton jyrinä, joka sai maan vapisemaan ja linnut vaikenemaan.

Edettyään vielä kappaleen matkaa komppania havahtui joen takaa kuuluviin kimakoihin räjähdyksiin. Joko se on noin lähellä, tuli heti jokaisen mieleen.

Komppania pysähtyi. Kovan rätinän ja paukkeen läpi erottui lentokoneen ulina. Hetkessä se voimistui pauhuksi joka hukutti alleen kaiken muun.

Suojautukaa, kuului komppanianpäällikön hätäinen ääni. Komppania kyyristyi poterojen nurkkiin. Huumaava pauhu tuntui imaisevan mukaansa. Maa vavahteli ja keinui. Hienoa

hiekkaa valui pönkkäpuiden raoista suojahaudan pohjalle. Lentokoneitten ääni painui kohti Inon-pataljoonan majapaikkaa...

Sotaromaani