2 OPPIKIRJAA: Ikääntynyt ihminen ja hoitotyö+Gerontologia


Kuvaus
1."Ikääntynyt ihminen ja hoitotyö" on lääketieteen ja terveyden oppikirja, joka käsittelee ikääntyneiden ihmisten hoitotyötä.
Kirjan kirjoittajat ovat Eira Erila, Helena Luoma, Matleena Takalinna ja Hannele Tiitinen. Uudenveratainen. Julkaisuvuosi: 2015.
2. "Gerontologia"
Heikkinen Eino & Rantanen Taina (toim.)
Kustannus oy Duodecim
Julkaisuvuosi: 2008
Ajankohtaisen, ihmisen vanhenemista koskevan monialaisen perustiedon tarve kasvaa väestön ikääntyessä, kun etsitään keinoja terveen ja toimintakykyisen elinajan osuuden pidentämiseen sekä elämän laadun parantamiseen myös vanhemmissa ikäryhmissä. Alan tieteellinen tutkimus ja koulutus ovat laajentuneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Gerontologia -kirjan 2., uudistettu painos sisältää perustiedot siitä, miten ihminen muuttuu vanhetessa, mitkä tekijät prosessia määrittävät, miten niihin voidaan vaikuttaa ja miten väestön ikääntyminen vaikuttaa yhteiskuntaan.
Kirjä oli paljon käytetty, ulkonäkö on vielä siisti, mutta merkintä mustekynällä ja tekstien alleviivaus on lähes jokaisella sivulla (katso esim. kuva). Ostin itse sen jo semmoisessa kunnossa.











