Kuvaus

25. TUNTI Levyssä muutama pintanaarmu.( toimii toki virheettä)

Suomikannet ja tekstit  

Kahdeksan vuotta lahjakkuudestaan, temperamentistaan ja aggressiivisuudestaan tunnetun näyttelijä Klaus Kinskin (1926-1991) kuoleman jälkeen, maineikas saksalainen visionääriohjaaja Werner Herzog teki pahimman ystävänsä, ja rakkaimman vihamiehensä muistoa kunnioittavan dokumentin Mein Liebster Feind - Klaus Kinski. Ohjaaja tutustui Kinskiin jo nuorena 1950-luvulla, asuessaan samassa huoneistossa hysteerisistä raivonpurkauksista
kärsivän näyttelijänalun kanssa. Myöhemmin kaksikko teki yhdessä yhteensä viisi runsasta arvostusta ja useita palkintoja kerännyttä elokuvaa (Aguirre, Nosferatu, Woyzeck, Fitzcarraldo ja Cobra Verde). Herzog oli Kinskin uran aikana ainoa ohjaaja, joka suostui työskentelemään egomaanisen ja raivokkaan intensiivisen näyttelijän kanssa toistamiseen...

Mein Liebster Feind - Klaus Kinski dokumentissa ohjaaja Herzog kertoo itse muistoistaan Kinskistä, läpi elämänsä ja miesten yhteisten elokuvien. Dokumentti palaa aidoille tapahtumapaikoille: mm. asunnolle, jossa nuoret Herzog ja Kinski asuivat, sekä elokuvien kuvauspaikoille. Lisäksi dokumentissa kuullaan kuvausryhmissä mukana olleiden värikkäitä ja paikoin erittäin dramaattisia muistoja näyttelijästä, sekä vastanäyttelijöinä toimineiden Claudia Cardinalen (Fitzcarraldo) ja Eva Mattesin (Woyzeck) kertomuksia Klaus Kinskin räiskyvästä ja arvaamattomasta persoonasta.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 37 vrk 9 h 39 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7,50 € Sulkeutuu 37 vrk 9 h 39 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.