Item image
Item image
Item image
Item image
Item image
1 / 5
UudenveroinenTampere

Osta heti

Sulkeutuu: 50pv 23h

8,00 €

Kuvaus

Aalto on vuodesta 2006 toiminut etno-orkesteri, jonka musiikissa kuuluu laaja vaikutteiden kirjo Tuvasta Intiaan ja aina Lähi-idän kautta läntiseen Afrikkaan. Lopulta Aalto ei kuitenkaan kuulosta kuin omalta itseltään. Yhtyeen jäsenet ovat kukin tahoillaan omistautuneet eri musiikkiperinteiden opiskeluun. Esimerkiksi laulajat Petra Tikkanen ja Sampo Salonen ovat molemmat perehtyneet tuvalaiseen kurkkulauluun sekä sitaria ja kitaraa soittava Antero Mentu taas pohjoisintialaiseen taidemusiikkiin. Aikaisemmin Aalto on julkaissut omaa nimeään kantaneen EP:n italialaisen pienlevy-yhtiön Center Of Wood -recordsin kautta vuonna 2007.

Tuulilabyrintit sisältää seitsemän kappaletta, joista viisi on yhtyeen omaa käsialaa ja kaksi tuvalaisia perinnelauluja sovitettuna yhtyeen linjan mukaisesti. Levyllä vierailee runoilija J.K. Ihalainen sekä mm. Duo Hurmeesta tuttu laulajatar Hanna Rajakangas. Albumin on miksannut Teemu Takatalo ja masteroinut Esa Santonen.

Kappalelista

1 Tuulilabyrintit
2 Dyngylda
3 Juuret
4 Kipinöitä
5 Tulet
6 Hyvät Hevoset
7 Intia

 

hakusanoja: Juha Hurme Niemi Finlandia Finlandia-voittaja Finlandia-ehdokas Finlandia-palkinto Finlandia-palkittu etno etno-musiikki etninen folk etnofolk Pelkkä Poutanen

Myyjä

m
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
NoutoIlmainen

Lisätiedot

Sijainti:33200 TAMPERE
Kunto:Uudenveroinen
Lisätty:20.08.2026 klo 10.46
Sulkeutuu:04.12.2026 klo 11.41
Kohdenumero:650816504

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin