Kuvaus

Gummerus 2004 Kovakansi

1.painos

Kirja on uusi, lukematon ja tekijän signeeraama

166 sivua

Helsingin saariston uskomaton luonto

WWF:n Vuoden luontokirja 2014.

Ulkosaarten kehä on aina vartioinut ja puolustanut Helsinkiä. Aikanaan se puolusti myös Pietaria ja Ruotsia. Saarilta on vuosisatojen ajan tähyilty erivärisissä univormuissa milloin länteen, milloin itään. On odotettu pelastajia ja pelätty hyökkääjiä, rakennettu linnoituksia tuhansien miesten ja hevosten voimin. Viruttu vankileireillä ja kaivettu satamäärin hautoja.

Ihmisen rakentaessa saaria on niiden luonto on mukautunut tapahtumiin ja käyttänyt uudet mahdollisuudet hyväkseen. Tykkituli, sotaväen toiminta ja linnoitustyöt ovat muuttaneet maisemaa ja tarjonneet elinmahdollisuuksia uusille kasveille ja eläimille. Vaihtuvien asukkaiden mukana on saarille päätynyt istutettuina ja salamatkustajina uusia kasveja. Paljaaksi kulottunut maa on kutsunut paahdekasveja, ja hyönteiset ovat seuranneet perässä. Luolat ja ammuntaradat sopivat lepakoille, matelijoille, mäyrille ja supikoirille. Linnoitusten betoni on kalkinnut maaperän, josta kohoaa uskomattoman rehevä kasvillisuus. Yläilmoista saapuu ilmavirtausten mukana harvinaisia perhosia ja sudenkorentoja. Aarnimetsät ovat paitsi antaneet suojaa sotilaille, myös elinpiirejä lukemattomille hyönteisille ja linnuille.

Hakusanoja: Helsinki saaristo saaret luonto

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


24 €
Sulkeutuu 95 vrk 10 h 12 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

24 € Sulkeutuu 95 vrk 10 h 12 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.