Suomiprintti. "Musikaali", sisältää mm. Saden upean vedon ja tietty David Bowien.... Patsy Kensit on myös ok!

Colin MacInnesin 50-luvun lopun Lontoon jazz-väkeä ja aluillaan olevaa rock-skeneä käsittelevän romaanin (1959) valkokangassovitus otti tuoreeltaan osumaa sekä kriitikoilta että kassaluukuilla, mutta Templen säkenöiviin väreihin pukema, satumaisesti lavastettu, villiintyneen tenhoava musikaali on kasvattanut vuosien edetessä mainettaan. Se kuuluu eittämättä samaan sarjaan kuin aikansa muutkin visuaalisia övereitä vetäneet mestariluomukset, esimerkiksi Francis Ford Coppolan Suoraan sydämestä (1981) tai Terry Gilliamin Brazil – tämän hetken tuolla puolen (1985).

Nuori idealistinen valokuvaaja Colin (Eddie O’Connell) rakastuu vakavaraisempaa kumppania kaipaavaan muotisuunnittelijaan Suzetteen (Patsy Kensit) ja päätyy musiikkibisneksen, mellakoiden ja poliittisten kuohuntojen syövereihin. Teddy boyt vainoavat maahanmuuttajia, fasistit (keihäänkärkenään 80-luvun komeaa konnaputkeaan jatkava Steven Berkoff) paasaavat avointa kaaosta, ja Suzettekin suunnittelee hyötyavioliittoa homoseksuaalin esimiehensä (James Fox) kanssa, joten peri- ja rauhanaatteen miehen on ylitettävä este poikineen. Cameo-rooleissa nähdään muun muassa (nimikkokappaleestakin vastannut) David Bowie, Sade ja The Kinksin Ray Davies. Maagisen brittitripin varhaisiin ihailijoihin ja puolustajiin kuului vuorostaan kaksi Jacksonin sisarusta, Michael ja Janet.