AC/DC: Black Ice (CD), ks. esittely

Kuvaus
Black Ice on australialaisen hard rock-yhtye AC/DC:n kuudestoista ja samalla viidestoista kansainvälisesti julkaistu studioalbumi. Albumin tuotti Brendan O'Brien ja se julkaistiin maailmanlaajuisesti 17. lokakuuta 2008. Yhtyeen kitaristit Angus Young ja Malcolm Young olivat aloittaneet albumin materiaalin kirjoittamisen jo vuonna 2003 Lontoossa. Albumi kuitenkin viivästyi bassokitaristi Cliff Williamsin loukkaantumisen takia ja levy-yhtiöiden vaihtumisesta Sony Musiciin ja Columbia Recordsiin.
Albumi on yhtyeen pisimpään levytetty albumi. Sitä on levytetty Vancouverissa, Kanadassa The Warehouse Studiolla, jossa levytettiin myös aiempi studioalbumi, vuoden 2000 Stiff Upper Lip. Stiff Upper Lipin ja Black Icen välinen kahdeksan vuoden tauko on yhtyeen studioalbumien välillä pisin AC/DC:n historiassa. Albumilla tuottaja Brendan O'Brienin päämääränä oli saada aikaan samankaltainen levy kuin yhtyeen alkupään levytykset vastakohtana bluesvaikutteisille Ballbreakerille (1995) ja Stiff Upper Lipille. Black Ice nauhoitettiin livesoitannalla studiossa, ja se on yhtyeen pisin studioalbumi.
Black Ice myi yli 1 762 000 kappaletta ensimmäisellä viikollaan ja 5 000 000 kopiota maailmanlaajuisesti. Albumi sijoittui ensimmäiseksi yli 29 maassa. Näihin maihin kuului Australia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Suomessa albumia myytiin lähes 50 000 kappaletta eli tuplaplatinaa.
Levy on hyväkuntoinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, posti- ja pakkauskulut Suomeen helposti-kuoressa kuplamuovin kera 3,8 e. (International delivery available to Europe, postal charge 6,5 euros, other countries 6,5 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.
Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa.
Kannattaa huutaa useampia kohteita. Samalla 3,8 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2-3 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 4,8 euron postimaksulla. Useampi LP-levy kulkee 4,8 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.
KAPPALELISTA:
Kaikki kappaleet säv. ja san. Angus Young and Malcolm Young.
4:21
2. Skies on Fire
3:34
3. Big Jack
3:57
3:22
5. War Machine
3:09
6. Smash 'n' Grab
4:06
7. Spoilin' for a Fight
3:17
8. Wheels
3:28
9. Decibel
3:34
10. Stormy May Day
3:10
11. She Likes Rock 'n' Roll
3:53
12. Money Made
4:15
13. Rock 'n' Roll Dream
4:41
14. Rocking All the Way
3:22
15. Black Ice
3:25













