Suomenkielinen tekstitys.

Kiitorata (Airport) on yhdysvaltalainen lentoelokuva, joka edustaa 1970-luvun katastrofielokuvien genreä.

Kiitorata – Arthur Haileyn kirjalliselle tuotannolle tyypillisesti – oli myös aikansa elokuvan ja television ”dokumentaarisuusaallon” osa: se kertoi ”realistisesti” lentoaseman ja lentoliikenteen toiminnasta kuten samaan aikaan televisiossa kerrottiin esimerkiksi natseista (Polttouhrit) ja neekeriorjista (Juuret). Haileyn tiiliskivi-kokoluokan kirja oli ollut samana vuonna Yhdysvaltain kirjojen myyntilistan kärjessä. Tämä oli myös ajankohdalleen tyypillistä: myyvistä kirjoista tehtiin hyvin nopeasti elokuvaversio, mikä usein näkyi elokuvien laadussa.

Kiitorata toimi alkusysäyksenä 1970-luvun katastrofielokuvien aallolle. Se sai vuosikymmenen mittaan kolme jatko-osaa: Jättiläinen taivaalla (Airport 1975, 1974), Kaappaus Bermudan kolmiossa (Airport ’77, 1977) ja Airport ’80 – Concorde (1979). Elokuvasarja joutui 1980-luvulla pilan kohteeksi parodiaelokuvissa Hei, me lennetään! ja Hei, taas me lennetään!.

Näyttelijät

Burt Lancaster … lentoaseman päällikkö Mel Bakersfeld

George Kennedy … kenttätyön tekninen asiantuntija Joe Patroni

Dean Martin … lentäjä Vernon Demerest

Helen Hayes … Ada Quonsett, salamatkustajamummo

Jean Seberg … sihteeri Tanya Livingston

Jacqueline Bisset … lentoemäntä Gwen Meighen

van Heflin … räjäyttäjä D O Guerrero

Maureen Stapleton … Inez Guerrero, edellisen vaimo

Lloyd Nolan … tullitarkastaja Harry Standish

Dana Wynter … Cindy Bakersfeld

Vastaanotto

Kiitorata sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista Helen Hayes voitti palkinnon parhaasta naissivuosasta. Maureen Stapleton sai roolistaan Golden Globen.[3][2]

Arvioita

VideoHound’s Golden Movie Retriever pitää Kiitorataa vanhanaikaisena ja sen käsikirjoitusta jokseenkin typeränä. Se antaa elokuvalle kuitenkin kolme tähteä neljästä.

Suomalainen Episodi-elokuvalehti listasi Kiitoradan vuonna 2004 kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi katastrofielokuvaksi.