Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
UudenveroinenHelsinki

Osta heti

Sulkeutuu: 119pv 7h

8,00 €

Kuvaus

AKSELI JA ELINA (DVD)

Erittäin yväkuntoinen DVD ja kotelo vuodelta vuodelta 1970, kesto 131 minuuttia. Ohjaus Edvin Laine, pääosissa Aarno Sulkanen, Ulla Eklund, Risto Taulo, Anja Pohjola, Jussi Jurkka ja Kauko Helovirta.

"POHJANTÄHDEN PÄÄTÖSOSA LOISTOLISUKKEIN

Täällä Pojantähden alla -eepoksen päätös AKSELI JA ELINA alkaa kansalaissodan vankileirien avaamisesta ja kehittyy aina talvi- ja jatkosodan yli. Uusi sukupolvi astuu ikääntyvän Aleksi Koskelan töitä jatkamaan, ja Akselin ja Elinan häävalssiakin tanssitaan nyt tyttären häissä. Suomen suosituimmaksi häävalssiksi vakiintuneesta nähdään levyn extroissa myös yksi tehoava uudempi laulutulkinta.

Edvin Laineen kaksiosaista Pohjantähti -elokuvaa koskevat lisät on kaikkiaan keskitetty tälle levylle.  Runsauden sarvessa on yllättävintä Mikko Niskasen TV-elokuva TIE PENTINKULMALLE. Se oli kuitenkin ensimmäinen yritys elokuvalliseen hahmotukseen aiheesta, joka heti kirjojen ilmestyttyä alkoi kuin vaatia visualisointia lihaksi ja vereksi. Lisäksi rehevä Laine panee oikein parastaan Lenitan ja Taanilan ruuvauksessa legendaarisessa Jatkoajassa. Väinö Linna taas puhuu vakaasti elokuvasta ja kirjoistaan kolmessa eri aikalaisfilmissä."

TRAILERI:

JATKOAIKA -talkshow tenttaa Linnaa ja Lainetta (TV1 1969, 14 + 12 min)

Dokumentteja POHJANTÄHTI-romaanisarjan viimeistelystä (1962, 11 + 15 min)

Mikko Niskanen  Tie Pentinkulmalle (TESVISIO 1965, 19 min)

Kai Hyttinen ja Fredi: Akselin ja Elinan häävalssi (TV1 1995, 4 min)

Ostajalle postikulut tai nouto Helsingissä (esim. Lauttasaari).

Myyjä

k
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus3,70 €
NoutoIlmainen

Lisätiedot

Sijainti:00200 HELSINKI
Kunto:Uudenveroinen
Lisätty:21.07.2026 klo 11.45
Sulkeutuu:18.11.2026 klo 10.21
Kohdenumero:648833060

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos