Item image
1 / 1
HyväEspoo

Osta heti

Sulkeutuu: 9pv 12h

4,00 €

Kuvaus

Kuvassa oleva kovakantinen Rouva Chenin henki..

Todella siisti ja hyväkuntoinen yksilö!

Samalla toimituskululla myös muitakin kirjoja samaan lähetykseen.

"Nerokkaasti sepitetty, mehevästi kerrottu romaani Keittiöjumalan vaimon ja Luutohtorin tyttären tekijältä

Seurapiirirouva Bibi Chen on viemässä kahtatoista amerikkalaista kiertomatkalle Kiinan kautta Myanmariin. Juuri ennen lähtöpäivää Bibi kuolee ja oppaaksi vaihtuu kokematon nuori mies. Rouva on kuitenkin piikikkäänä kommentoijana ja tarinoidenkertojana hengessä mukana.
Bibin tarkkaan suunnittelema matkaohjelma alkaa rakoilla jo alkuvaiheessa, kun seurue metsästää autenttisia kokemuksia. Toilaillessaan lauma häpäisee kiinalaisen temppelin ja hankkii itselleen punataudin. Myanmarissa epäonninen meno jatkuu. Turistit sieppaa viidakkoon hallituksenvastainen karen-heimo, joka pitää yhtä heistä jumalana ja uskoo tämän järjestävän heimolle oman tosi-tv-ohjelman. Ihme kyllä niin käykin, mutta vasta melkoisen mediakohun jälkeen, sillä ryhmän tilannetta pyrkivät hyödyntämään sekä Yhdysvaltain poliitikot että matkailudollareista kiinnostunut sotilasjuntta ja katsojalukuja kärkkyvät tv-kanavat.

Amy Tan yhdistää Rouva Chenin hengessä kulttuurien kerrokset, länsimaisen turismin, sotilasdiktatuurin, tosi-tv:n ja henkien maailman oikukkaan yllätyksellisesti ja onnistuu luomaan omaperäisen ja viihdyttävän veijariromaanin."

Myyjä

a
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,90 €
NoutoIlmainen
Maksuehdot:Tilisiirto, Mobilepay, käteinen

Lisätiedot

Sijainti:02180 ESPOO
Kunto:Hyvä
Lisätty:16.09.2026 klo 14.38
Sulkeutuu:26.10.2026 klo 18.23
Kohdenumero:652659862

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin