Andre Kaminski : Kahden sukuni tarina

Romaanissaan Kahden sukuni tarina André Kaminski tuo näyttämölle esi-isänsä, Kaminskit ja Rosenbachit. Tosin isät ja pojat, hemaisevat äidit, tahtonsa tietävät tyttäret ja rakastajat, joita Kaminski kuljettaa 1900-luvun alun Euroopassa ja Amerikassa, ovat kaikki niin kiehtovia ja kutkuttavia, että “perhekronikaksi” tätä tarinaa voi vakavalla naamalla sanoa vain Kaminski itse.
Villit värit leiskuvat sivujen poikki: punaiset kavaljeerit kuin suoraan wieniläisistä opereteista, vallankumouksen punaliput, punaiset ruusut, punaiset huulet, punainen veri. Ei ihme, että hovivalokuvaajan hurmuriveli keksii värivalokuvaa, loputtomasti. Patriarkka puolestaan kieltää lopullisesti yksitoista poikaansa, joiden pitäisi päätyä pakkotyöhön Siperiaan, mutta löytyvätkin Amerikasta pelaamasta jalkapalloa johtaakseen sillä proletariaatin voittoon luokkataistelussa – tai näin heitä ainakin motivoi eno, joka laskee käärivänsä pelistä kokoon sievoisen tukun taaloja.
Suku onkin elänyt kuuluisan esi-isänsä, rabbi Schloimen viisautta seuraten: “Totuus on kallisarvoisinta mitä omistamme, ja siksi sitä tulisi käyttää säästeliäästi ja maltillisesti.