Kuvaus

Magnum/Calsor Videon toinen A-elokuva Angelika - enkelten markiisitar (1965) isossa, pehmeäkoppaisessa laatikossa. Vuokrakasetti mutta hyvä. Kannessa pientä hintatarrarähmää yhdessä kohdassa.

 

Rouva Ruudun (Yle) sanoin:

Angelika eli Angélique de Sancé de Monteloup on köyhtyneen aatelissuvun tytär, "enkelten markiisitar", joka joutuu huikeisiin seikkailuihin 1600-luvun Ranskassa. Seikkailuihin kytkeytyvät niin Versaillesin hovi kuin Pariisin kerjäläiskorttelitkin, eikä itse Aurinkokuningaskaan pidä näppejään irti Angelikan arjesta.
Angelika-elokuvia, joissa nimiroolia esitti hehkeä ja kurvikas Michèle Mercier, tehtiin kaiken kaikkiaan viisi vuosina 1964-1968. Alunperin nimirooliin haviteltiin Brigitte Bardot'ta, mutta hän kieltäytyi. Seuraavina ehdokkaina olivat Catherine Deneuve, Jane Fonda ja Marina Vlady, mutta lopulta rooliin valittiin Michèle Mercier, joka oli esiintynyt mm. Truffaut'n, Litvakin ja Melvillen varhaistöissä, mutta enimmäkseen italialaisissa hieman halvemmissa elokuvissa. Angelikan rooli nosti hänet supertähdeksi, mutta samalla se tuhosi hänen uransa: 1970-luvulla hänen roolinsa huononivat ja hupenivat, sen jälkeen hän on tehnyt vain yhden elokuvan kullakin vuosikymmenellä.
Se arpinaamainen könsikäs, jolle Angelika naitettiin, oli Angelikaa 12 vuotta vanhempi rikas Peyrac de Morensin herttua ja Toulousen maaherra, etunimeltään Jeoffrey. Häntä esitti salskea Robert Hossein, joka on sittemmin luonut hyvinkin arvostetun ja kunniakkaan uran näyttelijänä Ranskassa.
Koko Angelika-elokuvien sarja on julkaistu Suomessa dvd-muodossa. Elokuvien nimet ovat Angelika (1964), Angelika, enkelten markiisitar (1965) Angelika ja kuningas (1966), Angelika ja merirosvo (1967) ja Angelika ja sulttaani (1968).
Hossein ja Mercier tekivät yhdessä myös lännenelokuvan Haudat ilman nimeä (Une corde, un Colt, 1969), joka esitettiin YLE Teemalla viime kesänä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 4 vrk 2 h 51 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

13 € Sulkeutuu 4 vrk 2 h 51 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.