Apu lehti Nro 51/2023 (25.7)

Osta heti
Sulkeutuu: 119pv 6h3,00 €
Kuvaus
84 sivua
jastin. Presidentti Tarja Halonen, 0, muistuttaa selvästä joulusta.
Turengin miopopaja toimii taas.
Varkaudessa koskelle lauletaan kappaleesta Koskelle minä laulan.
Vitutukseen voi kuolla, todistaa tutkimus.
Myssypingviinin 10000 torkkua päivässä.
Kolumni. Pekka Sauri
Joulun alla 0 vuotta täyttävä Silvia on Pohjolan kuningatar ja aikaansaava uranainen.
Kohtuuton vaalitentti. Pekka Haavisto.
Reportaasi. Lintuinfluensan vuoksi moni turkistarhaaja on päätynyt aihtamaan alaa.
Hnkilö. Vesa Vierikko näyttelee kun huvittaa, muu aika menee nikkaroidessa mökillä.
Me kaksi. Rosa Liksom ja Marjatta Nenander.
Oulussa ollaan oivallettu, että Perämeri kaupungin edustalla voi olla matkailuvaltti.
Luonto. Talvella Suomen saaristo näyttää ankaran mutta myös kauniin puolensa.
Valokeilassa. Tapani Kiminkinen.
Apu-klinikka. Tapani Kiminkinen.
Viikon resepti. Suklainen kastanjamousse.
Terveysvinkit. Kynsivallin tulehdus.
Kolumni. Hannu Lauerma.
Tv-viikon ohjelmasuositukset.
Elokuvat. Tarmo Poussu.
Televisio-ohjelmat.
Radioviikko.
Jatka lausetta. Kiti Kokkonen.













