Arvo Survo : Itku Inkerille (signeerattu 1992)

Erinomaisessa kunnossa oleva sidottu, kovakantinen kirja, jossa myös Arvo Survon omiste vuoxdelta 1992.

Kustantaja: Akateeminen kustannusliike

Painovuosi: 1992

Painos: 1

Kieli: suomi

Sivumäärä: 159

Paljon kärsineen Inkerin heimon oma pappi Arvo Survo on kirjoittanut tämän runoelmansa vahvemman polkemaksi joutuneen kansan ja luonnon ahdistuksesta.

Runoelman päähenkilö Korpelainen tuo esille kirjoittajan omia sisäisiä tuntoja ja kamppailuja. Elämänsä lopulla Korpelainen viimeinkin pääsee vapauteen venäläisyyttä kohtaan tuntemastaan vihasta ja katkeruudesta.

Itku Inkerille päättyy runoon itkevästä Inkerin kansasta, jonka kyyneleet Jumala kerää kämmenelleen. Siihen sisältää unelma Inkerin itsenäisestä kirkosta, joka nyt on toteutunut.

Inkerissä syntyneenä ja siellä edelleen asuvana Arvo Survo kirjoittaa siitä, mitä tietää ja mitä itse on kokenut. Inkerin heimon kielen-inkerinsuomen- ja kulttuurin sekä perinteen vaalijana Surva on heimonsa puolestapuhuja.

Arvo Survo (s. 22. elokuuta 1954 Hatsina, Venäjän SFNT) on luterilaisen Inkerin kirkon pappi, runoilija, kirjailija, muusikko ja kansanperinteen kerääjä.lähde? Sukutaustaltaan hän on inkerinsuomalainen.

Kupanitsan Kikkeristä kotoisin oleva Survo asui vuosina 1957?1960 perheensä kanssa Petroskoissa ennen muuttoa Hatsinaan. Vuosina 1972?1974 Survo palveli Neuvostoliiton asevoimissa. Survo opiskeli teologiaa Tallinnan teologisessa instituutissa vuosina 1981?1990. Hän valmistui diakoniksi vuonna 1983 ja papiksi vuonna 1987.[1][2]

Vuonna 1990 Survo oli käynnistämässä Viron kirkon lähetystyötä. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta Inkerin kirkon palveluksessa. Nykyisin hän toimii Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähettinä Inkerinmaalla.[2]

Aleksis Kiven Seura myönsi Arvo Survolle Eskon puumerkki -palkinnon 1994.[3]

Dänkki Briha -yhtye on tehnyt oma upean versionsa Arvo Survon laulusta "Mie tulen takasii, Inkeri".

Dänkki Brihan versio: https://www.youtube.com/watch?v=Lw-q6RPj-44

Arvo Survon versio: https://www.youtube.com/watch?v=sNiDYrXlqOc

Asiasanoja: kirjallisuudenhistoria, ulkopolitiikka, kulttuurihistoria, kansanrunous, sota-aika, murteet, seurakunnat, kirkkohistoria, identiteetti, inkeriläiset, asiakirjat, asutushistoria, bibliografiat, parantajat, suomalais-ugrilaiset kansat, sosiolingvistiikka, oikeushistoria, hallinto, kielennäytteet, Ruotsin vallan aika, kielisukulaisuus, vähemmistöt, talonpojat, itämerensuomalaiset kielet, asuinyhteisöt, vatjalaiset, itämerensuomalaiset kansat, etnisyys, vatjan kieli, kielentutkimus, inkerikot, kolhoosit, kalevalamittaiset runot, dialektologia, inkeroismurteet

Inkeri eli Inkerinmaa on Luoteis-Venäjällä sijaitseva historiallinen alue, joka nykyisin kuuluu Pietarin kaupunkiin ja sitä ympäröivään Leningradin alueeseen. Noin 15 000 neliökilometrin laajuinen alue ulottuu pohjoisessa Rajajokeen, lännessä Narvanjokeen ja Laukaanjokeen sekä idässä Laatokkaan ja Lavajokeen.

Inkerin nimi todennäköisesti juontuu Inkereenjoen nimestä. Kansanetymologian mukaan Inkerin on sanottu saaneen nimensä ruotsalaiselta prinsessa Ingegerdiltä, joka meni vuonna 1019 naimisiin Novgorodin ruhtinaan Jaroslav I Viisaan kanssa. Eymundin saagassa kerrotaan, että Ingegerd sai Jaroslavilta myötäjäislahjaksi Laatokanlinnan ja siihen liittyvät maat, jonka perusteella aluetta olisi kutsuttu Inkerinmaaksi eli Ingegerdin maiksi.

Inkeri oli itämerensuomalaisiin kansoihin kuuluvien vatjalaisten ja inkerikkojen kotimaa. Myös itäslaavilaista väestöä levittäytyi alueelle jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Inkeri kuului Ruotsille vuonna 1617 solmitusta Stolbovan rauhasta aina suureen Pohjan sotaan, jolloin voidaan puhua Ruotsin Inkeristä. Tuolloin alueelle muutti paljon suomalaisia, joiden jälkeläiset tunnetaan inkerinsuomalaisina eli inkeriläisinä. Vastaavasti Tarton rauhan solmimisen jälkeen osa Länsi-Inkeriä liitettiin Viroon. Tämä alue tunnetaan nimellä Viron Inkeri. Nykyään sekin kuuluu Venäjään.

63 000 ihmistä siirrettiin Suomeen toisen maailmansodan aikana, mutta Neuvostoliitto vaati heitä takaisin vuonna 1944. Samaan aikaan Leningradin alueen (oblastin) viranomaiset myivät inkeriläisten ehjiksi jääneet tyhjät talot ja rakennukset venäläisille. Suomesta palaajat kuljetettiin venäläisille alueille, kuten Pihkovan, Tverin, Novgorodin maaseudulle ym. Jotkut joutuivat kauemmaskin, kuten Kazakstaniin, minne jo 1930-luvulla oli karkotettu paljon varakkaiksi luokiteltuja inkeriläisiä talonpoikia. Sodan jälkeen monet Suomessa olleet yrittivät palata kotiseudulle ja hankkivat jopa sitä varten lupia ylemmiltä viranomaisilta. Uudet asukkaat kuitenkin vastustivat ankarasti inkeriläisten paluuta ja estivät paikallisviranomaisten avulla useimpien asettumisen entisille kotipaikoille.lähde?

Vuonna 1947 säädettiin salainen asetus, jolla kiellettiin inkeriläisten asuminen Leningradin lähimaillakaan. Tämä merkitsi lähes kaikkien Inkeriin palanneiden karkottamista. Palaaminen Leningradin lähistölle kävi mahdolliseksi vasta Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman jälkeen, kun lakeja lievennettiin. Seuraavalla vuosikymmenellä asettumista Inkeriin ruvettiin jälleen rajoittamaan. Monet olivat jo kuitenkin ehtineet asettua uusille paikkakunnille. Suurehkot inkeriläisyhteisöt muodostuivat Viroon ja Karjalan Tasavaltaan. Tällä tavoin inkeriläisistä tuli lähes kaikkialla Inkerinmaalla vähemmistö venäläisten siirtolaisten ja vanhojen venäläisasukkaiden joukossa. Enemmistön inkeriläiset ovat 1900-luvun jälkipuoliskolla muodostaneet vain paikoitellen Länsi-Inkerissä ja parissa Keski-Inkerin pikkukylässä.lähde?

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäljelle jääneiden inkeriläisten on sallittu muuttaa paluumuuttajina Suomeen. 1990-luvulta lähtien Suomen hallitus on tukenut Inkeri-projektien puitteissa muun muassa kirkollisia toimintoja ja vanhusten terveydenhuoltoa Inkerissä ja Virossa. Inkeriläisten oma kansallinen luterilainen kirkko, Inkerin kirkko, aloitti itsenäisen toimintansa vuonna 1992.lähde?

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Inkerissä on syntynyt kansallista liikehdintää, kuten Vapaa Inkeri -liike, joka tähtää siihen, että historiallisesta Inkeristä ja sitä ympäröivistä alueista eli nykyisestä Leningradin alueesta muodostetaan uusi demokraattinen valtio, Inkeri, joka rajautuu muun muassa Suomeen ja Viroon. Historiallinen Inkeri kattaa tästä alueesta alle 20 prosenttia. Tässä suunnitelmassa koko Karjalankannas kuuluisi Inkeriin, vaikka näin ei historiallisesti ole ollut. Historiallisesta Inkeristä poiketen uuteen Inkeriin kuuluisivat myös nykyinen Pietarin alue sekä esimerkiksi Karjalankannaksella sijaitsevat Viipuri ja Käkisalmi. Uuden Inkerin pinta-ala olisi noin 86000 neliökilometriä, eli se olisi jonkin verran Suomen Lappia pienempi. Aktivistit pitävät itse uuden valtion jakoviivoja epätäydellisinä ja epäoikeudenmukaisina, sillä uuteen Inkeriin tulisi mukaan alueita, joita ei ole koskaan laskettu osaksi Inkeriä. Silti ratkaisu olisi heistä yksinkertaisin ja helpoin toteuttaa, sillä alue on jo valmiiksi virallinen piiri, johon on rakennettu tiettyjä poliittisia ja taloudellisia yhteyksiä. Näin ollen uutta valtiota ei tarvitsisi rakentaa tyhjästä. Alueella asui loppuvuonna 2024 noin 7,6 miljoonaa ihmistä. Itsenäisessä Inkerissä asuisivat siis niin sanotut alueelliset inkeriläiset, eivät vain etniset inkeriläiset, joita on eri arvioiden mukaan korkeintaan vain joitain tuhansia. Uudessa Inkerissä valtiollista politiikkaa kuitenkin harjoitettaisiin "kansallisen ja kulttuuriperinnön säilyttämiseksi” ja aktivistit pyrkisivät luomaan hyvät suhteet Suomeen. Aktivistit uskovat, että Inkerin tasavallan alkuvaiheessa paras ratkaisu turvallisuuden järjestämiseksi olisi ”ulkomaisen hallinnon ja lännen sekä NATO:n väliaikainen miehitys”. Se voisi suojella maata mahdollisilta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannattajien kostoyrityksiltä, rikollisilta sekä niiltä, jotka eivät tule hyväksymään Venäjän hajoamista. Vapaa Inkeri -liikkeen johtajan mukaan liikkeellä oli loppuvuonna 2024 noin tuhat aktiivista tukijaa. Vielä vuoteen 2022 asti Vapaa Inkeri toimi Pietarissa täysin laillisesti, mutta sen toiminta on hankaloitunut muun muassa sen jälkeen, kun sen kannattajat huusivat tapahtumassaan poliiseille "Slava Ukraini". Kesällä 2024 Venäjän oikeusministeriö julisti Vapaa Inkeri -liikkeen äärijärjestöksi. Vuotta aiemmin se oli nimennyt liikkeen johtajan, venäläistaustaisen Maksim Kuzahmetovin, ”ulkomaiseksi agentiksi”.