Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväTurku

Osta heti

Sulkeutuu: 25pv 5h

15,00 €

Kuvaus

Nimike: Arvot kasvatuksessa

Tekijä: Timo Jantunen

Kustantaja/valmistaja: Sanoma Pro Oy

Julkaisuvuosi: 2011

 

Toimivan ja ihmisyyttä edistävän koululaitoksen ylläpito ja säilyminen edellyttää jatkuvaa keskustelua kasvatuksen ja koulutuksen arvoista. Arvot kasvatuksessa -kirjan taustalla ovat Kriittisen korkeakoulun järjestämät kasvatuksen arvoja käsittelevät seminaarit, jotka osoittivat, että on tarpeen keskustella arvoista, hyvästä kasvatuksesta ja opettajankoulutuksesta. Kirjan artikkeleiden kirjoittajina on seminaarien alustajia, ja lisäksi mukaan kutsuttiin asiantuntijoita aloilta, jotka vaikuttavat arvokasvatuksemme toteutumiseen. Filosofian lisäksi näkökulmaa pyritään valottamaan esimerkiksi pedagogiikan, kasvatusfilosofian ja tietotekniikan lähtökohdista. Kirja nostaa esiin myös varhais- ja perhekasvatuksen, joiden merkitys koko kasvatusjärjestelmässämme on kansainvälisestikin ottaen hyvin huomattava.

Kirjan tarkoituksena on herättää ajattelua ja keskustelua kasvatuksen arvoista, ja avata etsijälle polkuja niitä pohtiessa. Kirja soveltuu kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille niin kouluihin kuin päiväkoteihin, ja myös koteihin luettavaksi.

Myyjä

J
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,90 €
NoutoIlmainen

Lisätiedot

Sijainti:20540 TURKU
Kunto:Hyvä
Lisätty:20.04.2026 klo 07.55
Sulkeutuu:18.08.2026 klo 06.52
Kohdenumero:642538402

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos