Aulikki Oksanen: TYKKIMIEHEN SYLI. Sid. 1968 Kirjayhtymä

Aulikki Oksanen: TYKKIMIEHEN SYLI. 1968 Kirjayhtymä (kolmas painos). 174-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, kannen ja esilehden väliselle tyhjälle lehdelle kirjan alkuperäinen omistaja on kirjoittanut etunimensä, ei muita merkintöjä, ei kansipaperia.

Tykkimiehen syli (1968) on Aulikki Oksasen toinen romaani. Se oli ilmestyttyään sekä arvostelu- että myyntimenestys. ”Tykkimiehen syli” on kertomus nuoren naisen kehittymisestä rakkauteen, se on laulu rakkaudesta, joka ei taivu kyynisyyteen. Se on laulu elämästä, rehellinen ja tosi, täynnä lempeätä uhmaa ja itsepintaista toivoa. Se on rehevä ja koskettavan tuore kuva meistä ja ajastamme. Romaani kertoo Laurasta, 60-luvun nuoresta naisesta, hänen varhaisemmasta nuoruudestaan ja nykyisyydestään, hänen suhteestaan ihmisiin, etsiytymisestään ihmisen läheisyyteen.

”Sillä maailma on visvaisen huurun peittämä, ja jos en hengitä sinusta, niin tukehdun.”

"Silloin hän kääntyy ja hänen kätensä! kuin kuu korkeaan ruohoon, valahtaa hiuksiini, sormet raskaasti harallaan. Pääni on niin syvällä hänen vaatteissaan ettei löydä enää pois."

Aikalaisarvio: ”Hevosen kuolemassa Aulikki Oksanen jätti vielä erittäin paljon lukijan varaan sikäli, että lukija joutui itse solmimaan suhteellisen itsenäisistä jaksoista kokonaisuuden. Tykkimiehen sylissä on tultu paljon lähemmäksi normaalia romaania, mutta onneksi ei ilmavuus ole vähentynyt. Nuoren naisen rakkauden kuvauksena kirja on linjoiltaan klassisen puhdas. Siinä on samansukuista rakkauden voimaa kuin vahvoissa kansanrunoissamme (’Jos mun tuttuni tulisi’) ja tämän voiman Aulikki Oksanen sijoittaa nykyaikaisten ihmisten elämään.”  – Aarne Laurila

Tykkimiehen syli (1969) on avainromaani: se kertoo peitetyin nimin ja fiktioon verhottuna Aulikki Oksasen räiskyvästä suhteesta ohjaaja Mikko Niskaseen. Niskanen oli jo vuodesta 1964 tuntenut vetoa Helsingin Ylioppilasteatterin kuohuvaa taiteellista ja poliittista maailmaa kohtaan, ja seurustelu teatterissa vaikuttavan Aulikki Oksasen kanssa veti Niskasta yhä tiiviimpään yhteistyöhön YT:n kanssa. Aulikki Oksanen on myöhemmin kertonut: ”Syntyi rakkaustarina, joka kesti kolme vuotta. Se ei ollut helppo suhde. Mikko oli tulisielu, lahjakas ja levoton. Minä olin häntä 14 vuotta nuorempi, vielä melkein vasikkaiässä.”

Aulikki Oksanen (s. 1944) syntyi Karvialla, missä hänen isänsä oli opettajana. Hän vietti varhaislapsuutensa Keski-Suomessa Pylkönmäellä ja kävi koulunsa Kokemäellä Satakunnassa. Hän kävi opettajakorkeakoulun ja toimi kansakoulun opettajana Helsingissä 1965–66. Näyttelijänä ja laulajana esiintynyt Oksanen kävi teatterikorkeakoulun. Hän näytteli mm. Helsingin ylioppilasteatterin näytelmissä kuten Lapualaisooppera (1966; ohj. Kalle Holmberg) ja Mikko Niskasen ohjaamissa elokuvissa Lapualaismorsian (1967) ja Elokuva jalostavasta rakkaudesta (1967). Hän on käsikirjoittanut elokuvat Aliisa (1970; ohj. Jukka Sipilä) ja Pirunpolska (1980; ohj. Veikko Kerttula). Aulikki Oksasen esikoisteos on romaani Hevosen kuolema (1966), jota seurasi romaani Tykkimiehen syli (1969). Oksanen on julkaissut romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä, runoja ja lastenkirjoja. Hänen teoksiaan on ilmestynyt käännöksinä ruotsin, saksan, venäjän, norjan, viron, unkarin ja azerbaidžanin kielellä. Aulikki Oksasen runoista monet ovat tulleet tutuiksi pääosin Kaj Chydeniuksen lauluiksi säveltäminä, esimerkiksi poliittiset laulut Siirtotyöläinen tai Laulu vanhasta työläisnaisesta, Laulu neidistä ja herrasta sekä tunnetuimpana rakkauslaulu Sinua sinua rakastan (elokuvasta Asfalttilampaat 1968).

2. Aku-Kimmo Ripatti: SIKOJEN JUHLA: ROMAANI. 1970 Otava. 186-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Sikojen juhla (1970) kuvaa pienen piirin keskusteluja ja kohellusta yhden piirin jäsenen järjestämissä ryyppyjuhlissa. Teoksen loppusivuilla isäntäperheen tytär pakenee juhlista yhdessä erään vieraan kanssa. He lähtevät ajamaan pohjoiseen päin ilman päämäärää ja saapuvat lopulta Kajaaniin, jonne he pysähtyvät ruokailemaan jatkaakseen jälleen matkaa eteenpäin. Aikansa suomalaista yhteiskuntaa Aku-Kimmo Ripatti kuvaa seitsemän minäkertojan kautta.

"Olen siis tässä, siivellä. Herraseura: kaupunginjohtaja, joka on kansanedustaja, pankinjohtaja, lehtori ja minä vielä. Siis päätoimittajan suhdetoimintaa. Paskanmarjat. Ei vain tullut sanottua ei, siinä se. Muistan lauseen jostakin: joka kymmenes suomalainen on erämies, joka toteuttaa parhaiten itseään kääntämällä piipun suuhun. Me olemme täällä nyt taputtamassa kun Pentti kaataa hirven. Risto tappaa siistimmin, sanoo lainan irti. Minä kerron kuinka hyvin menee ja olen muusta hiljaa." (Tekstinäyte s. 6, kertoja Pekka Salmi)

"Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmän asetelmasta on tullut Suomessa suosittu; kutsujen, juhlien tai jatkojen käyttäminen keskiluokan ja keski-iän kaikinpuolisen raadollisuuden paljastustilanteena on parin näytelmäntekijän jälkeen houkutellut myös Aku-Kimmo Ripattia hänen ensimmäisessä romaanissaan. Ripatti onnistuu muunnelmassaan hyvin, vaikka varauksekseni jääkin perusasetelmaa koskeva lievä epäily. Ripatti saa eri näkökulmia käyttäessään valaistuksi myös henkilöittensä toimintaa niissä jokapäiväisen elämän tilanteissa, joiden mukaan heidät kuitenkin on punnittava, mutta hän tuntuu lataavan kiihtymystään hiukan liian suuressa määrin itse juominkeihin liittyvän sikailun varaan. Näin syntyy hauskasti ja ilkeästi kärjistettyä tekstiä, jonka todistusvoimaa en epäile, mutta syntyy myös kovin siisti kuvio, varsinainen näytöskappale. Lopussa häivähtää romanttisen kliseen uhka – joukon ainoa kaavojen murtaja turvautumassa keski-ikänsä ja lannistuneisuutensa koko voipumuksessa isäntäperheen tyttären nuoruuteen –, mutta Ripatti on kyllä tarkkana: pako on pako eikä mikään ratkaisu. Kaikkineen Sikojen juhla on poikkeuksellisen hyvä esikoisromaani, kriittisyydessään meillä harvinainen ja siis sitäkin ilahduttavampi." – Risto Hannula, Arvosteleva Kirjaluettelo 

Aku-Kimmo Ripatti (1931 Porvoo – 1994 Oulu) oli kansakoulunopettaja ja kirjailija. Hän toimi opettajana eri paikkakunnilla 1952–1984 ja Oulun läänin läänin-taiteilijana 1972–1975. Hänen vanhempansa olivat kirjailijapariskunta Aku Rautala (oik. August Ripatti) ja Iris Uurto. Aku-Kimmo Ripatti oli kulttuurikeskustelija ja pamfletisti, mutta myöhemmin hän keskittyi enemmän näytelmäkirjallisuuteen. Hän julkaisi myös aforismikokoelman Luodemailta (1962), runokokoelmia ja äidistään kertovan dokumenttiromaanin Iris (1988). Joitakin Ripatin runoja on sävelletty ja levytetty. Pohjois-Pohjanmaalla läänin taidetoimikunnan piirissä toimi kirjoittajarengas, jossa kirjailija Aku-Kimmo Ripatti oli opettajana ja innostuneena sieluna.