Barbara Dimmick: Matkalla huomiseen. (12.3)

"Aidosti mustassa hevosessa ei ole ainuttakaan mustaa karvaa. Ne joita mustiksi sanotaan ovat yleensä tummia ruunikoita tai rautiaita. Mutta tämä nuori hevonen oli musta - oikeasti musta, ja sillä oli vino valkoinen läsi ja neljä tyylikästä valkoista sukkaa. Kaikki muu olikin vinossa. Ruuna oli kolmevuotias, kohta neljä. Kasvun olisi pitänyt jo tasoittua; sää'än olisi pitänyt olla lautasia korkeammalla. Se ei ollut. "Sillä saa ratsastaa alamäkeen koko ajan" minä huomautin.

Omistaja oli mies, päälle kolmenkymmenen. Hän oli viitisentoista senttiä minua pitempi eivätkä kuraisen golftakin hihansuut peittäneet leveitä, kalpeita ranteita. Ohuet vaaleat hiukset olivat takaa pihkähköt, mutta edestä ne olivat alkaneet vetäytyä ylemmäs ja jättivät otsan korkeaksi ja haavoittuvaksi. Kehyksettämät lasit lepäsivät hänen nenällään aivan hiukkasen vinossa; toinen linssä näytti olevan vinksallaan. Hänen nimensä oli Pierce. Hän ja minä olimme juuri tuoneet hevoset ulos ja nojailimme tarhan aitaan viimeiset riimut kädessä. Iso raudikkotamma vinkaisi, sinkautti tosen kavionsa ilmaan ja häipyi pukitellen tarhan poikki. Toiset pärskähtelivät ja lähtivät sen perään. Musta ruuna ravasi hullun lailla pysyäkseen perässä. Pierce seurasi se liikkeitä niin kiinteästi että minua alkoi melkein kaduttaa huomautukseni hevosen rakenteesta."

Englanninkielinen alkuteos In the Presence of Heroes 1998.
2003. 366 sivua. Nidottu.