Ben Malinen - Häpeän monet kasvot (pokkari)
Kuvaus
Häpeä on inhimillinen, jokaisen ihmisen elämään kuuluva ilmiö. Häpeää ei ole kuitenkaan helppo tunnistaa, sillä se voi verhoutua suruun, vihaan, läheisriippuvuuteen ja mustasukkaisuuteen.
Häpeän monet kasvot kertoo häpeän synnystä, ilmenemismuodoista ja torjuntamekanismeista. Kirjassa pohditaan naisen ja miehen häpeän eroja ja häpeän vaikutusta itsetuntoon. Esimerkeissä kuvataan häpeäkokemuksia, joiden avulla voi oppia tunnistamaan häpeän erilaisia kahleita ja naamioita.
Ben Malinen on tarttunut kipeään ja vaiettuun aiheeseen ja tarkastelee sitä monipuolisesti tutkimustensa ja kokemustensa pohjalta. Hän rohkaisee vapautumaan häpeän kahleista työstämällä niiden taustalla vaikuttavia tapahtumia ja tunteita. Häpeä ei ole voittamaton este tiellä tasapainoiseen elämään.
-------
Pokkari.
KUNTO / erinomainen / lähes uudenveroinen.
TOIMITUS kirjepostina (ei seurantakoodia, suojataan paperilla ympäriltä mahdollisuuksien mukaan).
Kuuskulma toimii ainoastaan nettikauppana. Ei noutoja. Huomioithan tämän ennen tilausta. Kiitos.
--------- (VK humanismi) ----------
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.