Billy Madison - DVD

Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenIsokyrö Mike-markkinointi T:mi

Osta heti

Sulkeutuu: 27pv 7h

9,98 €

Kuvaus

Billy Madison  (DVD)



Madison Hotellin miljoonien perijä Billy (Adam Sandler) on viime aikoina keskittynyt opiskelemaan ainoastaan tyttöjä ja juomista. Billy on viettänyt yhtä samaa juhlaa siitä saakka, kun hän kymmenen vuotta sitten lähti lukiosta. Hänen elämänsä on ollut täynnä pohjattomia cocktaileja, uima-altaalla lekottelua, älyvapaiden temppujen keksimistä ja kaiken hameessa (tai ilman hametta) liikkuvan jahtaamista.

Eräänä päivänä Brian Madison (Darren McGavin) ilmoittaa tyhjäntoimittajapojalleen, että hän aikoo siirtää perheen Fortune 500 -luetteloidun yhtiön ohjakset juonittelevan varatoimitusjohtajan Eric Gordonin (Bradley Whitford) käsiin. Mutta Billy lyökin elämänsä vedon: hän sanoo pystyvänsä palaamaan kouluun ja suorittamaan kaikki luokat ensimmäisestä viimeiseen 24 viikossa! Ja tällä kertaa Billyn akateemisten saavutusten pohjana ei olekaan isä Madisonin shekkivihko. Kuten arvata saattaa, vedon tulokset ovat päättömän hauskat.

Onnistuuko itseensä vilpittömästi luottava mutta kovapäinen Billy parantamaan tapansa sekä saavuttamaan isänsä kunnioituksen, perheen rikkaudet ja kauniin opettajansa Veronican (Bridgette Wilson) rakkauden? No, ainahan kannattaa yrittää...

 

Ensiesitysvuosi
1995

Ohjaus
Tamra Davis

Käsikirjoitus
Tim Herlihy

Näyttelijät
Adam Sandler
Darren McGavin
Bridgette Wilson
Bradley Whitford
Josh Mostel
Norm Macdonald
Mark Beltzman
Larry Hankin
Theresa Merritt

 

Kesto:
96 min

Tekstitys:
Suomi, Ruotsi

R2

S/T

Suomijulkaisu

 

Myyjä

m
Yritys Mike-markkinointi T:mi

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:61500 ISOKYRÖ
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Komedia
Lisätty:21.04.2026 klo 06.03
Sulkeutuu:19.08.2026 klo 06.03
Kohdenumero:642597830

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos