Border Line -Pako yli rajan

Huutokauppa
1,00 €
+ palvelumaksu 0,43 €
14pv 17h
Sulkeutuu
Kuvaus
Borderline on vuonna 1980 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen actioncrimetoimintarikosdraamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Jerrold Freedman. Pääosissa Charles Bronson, Ed Harris ja Bruno Kirby, se sijoittuu San Diegon ja Tijuanan alueelle Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle ja seuraa Yhdysvaltain rajavartioston (USBP) agenttia, joka esiintyy laittomana muukalaisena saadakseen kiinni Meksikosta kotoisin olevia salakuljettavia työntekijöitä.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Huomioithan että aina tämä ei ole mahdollista, koska kokoelman osia on muutamassa eri paikassa ja osa lähetyksistä lähtee eri paikoista. Pyrimme lähettämään lähetykset lähes päivittäin. Pirimme laittamaan elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet













