CADILLACS-yhtyeen valokuva, jossa "SPEEDON" nimikirjoitus





Kuvaus
SPEEDO & THE CADILLACS- VALOKUVA
Valokuvan koko 20cm x 25cm
Valokuvan vasemmassa yläkulmassa teksti "Best luck Earl "Speedo" Carroll". Laulusolisti Earl Carroll oli the Cadillacs yhtyeen alkuperäisjäsen. Hän siis lauloi yhtyeen suurimman hitin, vuosien 1955/56 taitteessa USA:n sinkkulistojen 17. nouseen singlen "Speedoo". Speedo oli siis Earl Carrollin lempinimi.
Earl jätti the Cadillacs-yhtyeen v. 1958 liittyen todella legendaariseen THE COASTERS-yhtyeeseen. Eli tässä todella sekä harvinainen että kovatasoinen nimmari!!!
PIDÄN NIMIKIRJOITUSTA AITONA. En ole saanut sitä henkilökohtaisesti, mutta olen saanut sen luotettavalta taholta. Olen myös verrannut tämän kuva nimmaria satavarmasti aitoihin ja yksityiskohdat täsmäävät.
Nimikirjoitus tehty mustekynällä.
Omistuskirjoitus osoittaa kyseessä olevan ihan oikeasti, jonkun pyytämä nimmari. Teksti sekä valokuva eivät ole valokopioita. Valokuva on aitoa valokuvapaperia ja teksti jopa tuntuu sormella.
Itse kuva on siis yhtyeen promo/fanikuva. Nimi Speedo & The Cadillacs toki kertoo, että kuva on huomattavasti v. 1955 tuoreempi. Sitä en tiedä, oli Earl Carroll tämän kokoonpanon ainut alkuperäisjäsen?
Siis Speedon itse, omakätisesti kirjoittama nimmari.
UPEA KUVA!
Kunto: kuin uusi. Otin mallikuvat lasin läpi. siksi kuvassa on heijastumia.
Kuva on siis kehystettynä, lasi edessä. Jos noudat kuvan, saat myös kehykset. Postittaessa otan kehykset ja lasin pois!
Googlaa lisätiedot & KATSO MALLIKUVAT...kuuntele biistit vaikka Tubesta!
Jos olet voittanut useamman kohteen, odota mun ilmoitusta toimitusmaksun suuruudesta, jotta saat kaikki voittosi samassa paketissa (jos niin haluat).
Ilmoituksessa näkyvä toimitusmaksu on yhtä kuin postimaksu sekä pakkauskulu.


















