Kuvaus

Don Quijote on maailmankirjallisuuden kuuluisin romaani, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 400 vuotta sitten.
Kertomus tuulimyllyjä vastaan taistelevan Don Quijote de la Manchan, hänen aseenkantajansa Sancho Panzan ja uskollisen kaakkinsa Rocinanten vaiheista loi monella tapaa perustan koko länsimaiselle romaanitaiteelle. Don Quijote on parodia aikakautensa ritariromaaneista, mutta samalla kuvaus parantumattoman idealistin ja karun maailman sovittamattomasta ristiriidasta. Sen sivuilla Cervantes luo kerronnaltaan verrattoman muotokuvan harhautuneesta hidalgosta, joka matkaa päättäväisesti, mutta ei ilman kommelluksia koomisen ja traagisen rajamailla.

Ajatonta klassikkoa koristavat Gustave Dorén kuvituskuvat. Myös J. A. Hollon suomennos on tunnustettu klassikko, se julkaistiin ensimmäisen kerran 1927.


Miguel de Cervantes Saavedra (1547–1616) oli alkujaan sotilas, joka haavoittui taistellessaan turkkilaisia vastaan Lepantossa vuonna 1571. Matkallaan Hollannista Espanjaan vuonna 1575 Cervantes kaapattiin panttivangiksi Algeriin, josta hän vapautui viittä vuotta myöhemmin lunnaiden maksun jälkeen. Don Quijoten kirjoittamisen Cervantes aloitti istuessaan velkavankeudessa Sevillassa 1590-luvun lopulla. Teoksen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1605 ja toinen osa vuonna 1615. Hänen tuotannostaan on suomennettu myös valikoima Novelleja.
 

  • Espanjan kielestä suomentanut J.A. Hollo
  • Kuvitettu Gustav Dore
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 96 vrk 12 h 12 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

13 € Sulkeutuu 96 vrk 12 h 12 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.