Charlien enkelit (29DVD) koko 70-luvun TV-sarja (UUSI)
Kuvaus
Kuvien DVD-boksi
EI SISÄLLÄ TEKSTITYSTÄ SUOMEKSI !!! [ englanti puhe; tekstitys englanniksi kausissa 1, 2 ja 3)
Sarjaa ei ole edes julkaistu suomeksi tekstitettynä DVD:llä
Levyjen aluekoodi on sama kuin meillä täällä Suomessa
Charlien enkelit / Charlie’s Angels - The Complete Collection (29DVD) uusi ja muoveissa
Charlien enkelit on yhdysvaltalainen televisiosarja, jota tuotettiin vuosina 1976–1981. Tuottajana toimi Aaron Spelling. Lajityypiltään sarja on toimintadraama.
Sarja kertoo kolmesta naisesta, jotka työskentelevät salaperäisen miljonäärin Charles Townsendin etsivätoimistossa. Charlien kasvoja ei paljasteta missään vaiheessa sarjaa. Ohjeet ja tehtävät enkeleilleen hän antaa radiopuhelimen välityksellä. Enkeleiden apuna toimii John Bosley.
Enkelikolmikolla oli sarjassa neljä eri kokoonpanoa. Näyttelijä Jaclyn Smith oli niistä jokaisessa eli kaikki viisi tuotantokautta. Parhaiten muistettaneen ensimmäisen tuotantokauden (1976–1977) kokoonpano, jonka muodostivat Smithin ohella näyttelijät Kate Jackson ja Farrah Fawcett.
Sarjan pohjalta on tehty 2000-luvulla kaksi elokuvaa, Charlien enkelit ja Charlien enkelit – kurvit suoriksi, joissa enkeleinä nähdään Drew Barrymore, Lucy Liu ja Cameron Diaz. Sekä sarjassa että elokuvassa Charlien äänenä on näyttelijä John Forsythe.
Pääosissa: Jaclyn Smith, Kate Jackson, Farrah Fawcett, Cheryl Ladd, Shelley Hack, Tanya Roberts, David Doyle, John Forsythe
Valmistusvuosi: 1976 - 1981
Kesto: noin 91 h
Bonukset
- Dokumentti: "Angels Forever" (20 min)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.