Kuvaus

Kuvassa oleva vanha Roy Rogers pahvihahmo. Käyttökulumaa, naulanreikiä ym, kuten kuvista näkyy. Keskeltä taittuu, taitoskohta kulahtanut(viimeinen kuva). Värisävyt ei välttämättä aivan samat kun kuvissa, johtuu valaistuksesta. Vaikka jämäkkää pahvia, ei pysy itsekseen, (nytkin naulattu oveen). Korkeus noin 185cm ja leveys kyynärpään kohdasta noin 67cm.

Leonard Franklin Slye tuli kuuluisaksi laulajana ja lännenelokuvien näyttelijänä taiteilija­nimellä Roy Rogers.

Hän ja hänen toinen vaimonsa Dale Evans (oikealta nimeltään Frances Smith), palomino ­hevosensa Trigger ja saksan­paimen­koiransa Bullet esiintyivät yli sadassa western elokuvassa sekä televisio-ohjelmassa The Roy Rogers Show, jota esitettiin yhdeksän vuotta radiossa ennen kuin se siirtyi televisioon vuosiksi 1951–1957.

Mukana oli tavallisesti kaksi hänen kumppaniaan: Pat Brady (ajoi jeeppiä nimeltä ”Nellybelle”) ja marmattava jäärä Gabby Hayes. Royn lempinimi oli Karjapaimenten kuningas (”King of the Cowboys”). Dalen lempinimi oli Villin lännen kuningatar (”Queen of the West”). Monille yhdysvaltalaisille Roy Rogers oli amerikkalaisuuden ruumiillistuma.

Trigger hevosen kuoltua Roy Rogers antoi täyttää tuon uskollisen kumppaninsa ja sijoitti ratsunsa karjatilansa päärakennuksen olohuoneeseen.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 11 vrk 2 h 6 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 2 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

120 € Sulkeutuu 11 vrk 2 h 6 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.