Crash: Kausi 1 (2008) Dennis Hopper (Blu-ray) *UUSI*
Kuvaus
Kuvien Blu-ray suomeksi tekstitettynä
Crash: Kausi 1 (Blu-ray) uusi ja muoveissa
Paul Haggisin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Crash (2004) oli pienen budjetin tuotanto, jonka päärooleissa nähtiin kirkkaimmasta kärjestä jo ajat sitten jääneitä tähtiä, kuten Matt Dillon ja sittemmin paluun huipulle tehnyt Sandra Bullock.
Siitä huolimatta Los Angelesissa asuvien ihmisten kohtalot kiehtoivat elokuvayleisöä ja kriitikoita, ja kaikki huipentui seuraavana vuonna pidettyyn Oscar-gaalaan, jossa Crash palkittiin parhaan elokuvan ja alkuperäisen käsikirjoituksen pysteillä.
Sarja on toteutettu samaan tyyliin, eli mukana on useita eri henkilöhahmoja ympäri Los Angelesia, joiden tiet kohtaavat jossain vaiheessa tavalla tai toisella.
Henkilöhahmokavalkadiin lukeutuu mm. Koreatownin rikollispomoilta lahjuksia ottava etsivä, vaimoaan mustalaisnaisen kanssa pettävä poliisi, musiikkiurasta haaveileva nuorukainen ja Dennis Hopperin esittämä Ben Cendars, musiikkituottajien legenda, joka on valtaosan elämästään viettänyt huumeiden ja lääkkeiden parissa.
Sisältää sarjan 1. tuotantokauden kaikki 13 jaksoa.
Sarjan luoja: Glen Mazzara
Pääosissa: Dennis Hopper, Arlene Tur, Ross McCall, Jocko Sims, Moran Atias, Tom Sizemore, Julie Warner, Keith Carradine, Tess Harper, Valerie Perrine
Valmistusvuosi: 2008
Kesto: noin 11 h
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.