Kuvaus

Kuvien elokuva suomitekstein.

Deep Blue Sea   (Blu-ray)   

Tutkijaryhmä kehittelee lääkettä alzheimerintautiin vedenalaisessa laboratoriossa. Tutkimuksissa manipuloidaan haiden aivoja, mutta aika- ja rahapulan takia osa kokeista jää tekemättä. Koehaista kehittyy arvaamattoman älykkäitä, ja samalla tutkijoista tulee silkkaa hainruokaa. Piinaavan jännittävä tieteis- ja haielokuvan yhdistelmä, joka vangitsee katsojan heti alkumetreillä.

---------------------------------------------------------------------------

Renny Harlinin vuonna 1999 ohjaamaa haileffaa Deep Blue Sea voi pitää jo jonkinasteisena kulttielokuvana. Sisältäähän se haileffagenressä yhden yllättävimmistä ja samalla nimekkäimmistä kuolinkohtauksista.

Alkuperäinen Deep Blue Sea kertoo tutkijoista, jotka kehittävät lääkettä Alzheimerin tautiin kaukana avomerellä sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa. Sanomattakin on selvää, että tässä tutkimuksessa koe-eläimet eivät ole pieniä valkoisia hiiriä vaan suurihampaisia haita.

Lopulta yliälykkääksi kehittyneet hait kuitenkin päättävät, etteivät halua enää olla ihmistutkijoiden sorkittavana ja pistävät ranttaliksi. Ja sitten vesi alkaa värjäytyä punaiseksi.

Harlinin Deep Blue Sea on haileffojen osastolla yllättävän mukiinmenevä tapaus yhä tänäkin päivänä. Elokuvasta näkee, että sitä ei ole haluttu huitaista kasaan nopeasti dollarin kuvat silmässä vilkkuen, vaan jännitteen luomiseen on oikeasti paneuduttu.

Nykykatsojalle 20 vuotta vanhat hait näyttävät toki keinotekoisilta, mutta tämä ei sinänsä haittaa, sillä elokuvan jännite syntyy jostain muualta kuin haiden ulkonäöstä. Elokuvassa nähdään ohjaajalle tyypilliseen tapaan myös muutama hauska Suomi-viittaus.

Harlinin elokuvassa haiden parissa työskentelivät muun muassa Thomas Jane, Saffron Burrows, LL Cool J ja Stellan Skarsgård. Rahamiestä elokuvassa esitti Samuel L. Jackson.

Valmistusvuosi: 1999

Kesto: 1 h 45 min  

Kuva: Widescreen 2.40:1 HD 1080p

Ääni: Englanti - DTS HD MA 5.1

Tekstitys: Suomi, ruotsi, englanti

Kotelon kansien kieli: Englanti

Alue: 2 (eurooppa)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


12,90 €
Sulkeutuu 7 vrk 9 h
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

12,90 € Sulkeutuu 7 vrk 9 h

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.