Dmitri Šostakovitšin muistelmat - Solomon Volkov 1.p.

Osta heti
Sulkeutuu: 66pv 6h10,00 €
Kuvaus
Otava 1980 Kovakansi
1.painos
Dmitri Sostakovitsin muistelmat
Dmitri Šostakovitš (1906–1975) on viime vuosisadan merkittävimpiä klassisen musiikin säveltäjiä. Hänen laaja tuotantonsa kattaa 15 sinfoniaa, jousikvartettoja, konserttoja, opperoita, baletteja, elokuvamusiikkia ja paljon muuta. Elinaikanaan häntä pidettiin kuuliaisena neuvostokansalaisena, mutta hänen julkikuvansa muuttui suuresti Solomon Volkovin toimittaman postuumin muistelmateoksen myötä. Dmitri Šostakovitšin muistelmat julkaistiin englanniksi vuonna 1979 melkoisen kohun saattelemana. Seppo Heikinheimo käänsi teoksen suomeksi tuoreeltaan.
Ikääntyvä ja sairasteleva Šostakovitš saneli muistelmansa nuorelle Volkoville 1970-luvun alussa. Šostakovitšin tarkoituksena ei ollut kertoa itsestään, vaan ihmisistä ympärillään. Alusta asti oli selvää, ettei teosta voitu julkaista säveltäjän elinaikana, sen verran ”vääriä” olivat hänen esittämänsä mielipiteet, anekdootit ja henkilöluonnehdinnat. Oikeastaan kukaan muu kuin Šostakovitš itse ei saa puhtaita papereita; konservatorion rehtorina toimineeseen Aleksandr Glazunoviin sekä säveltäjä Modest Musorgskiin Šostakovitš suhtautuu melko suopeasti. Kaikki muut säveltäjäkollegat sävelsivät huonoa musiikkia tai olivat muuten moukkamaisia.
Mutta Dmitri Šostakovitšin muistelmien varsinainen tulenarkuus johtuu suhtautumisesta kommunistisen puolueen vallanpitäjiin, Staliniin etunenässä. Šostakovitš ei säästele yhtään eikä mitään: hän osoittaa suoraan sormella murhaajia ja heidän hännystelijöitään.
Ei merkintöjä, kansipapereissa kulumaa
Hakusanoja: elämäkerta













