dvd, Hook - Kapteeni Koukku (Dustin Hoffman, Robin Williams,


1 / 2
HyväJyväskylä
Osta heti
Sulkeutuu: 3pv 6h3,80 €
Kuvaus
dvd, Hook - Kapteeni Koukku (Dustin Hoffman, Robin Williams, Julia Roberts, Bob Hoskins) [fantasia, seikkailu]
Peter Pan on varmaan monille tuttu hahmo lastenkirjoista. Hän oli poika, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi ja eleli Mikä-Mikä-Maassa. Peter Pan on kuitenkin kasvanut aikuiseksi. Nyt hän (Williams) on nimeltään Peter Banning ja hän on uraansa ajatteleva ja perhettään laiminlyövä ison firman lakimies. Peter on myös unohtanut menneisyytensä, mutta menneisyys ei ole kuitenkaan unohtanut häntä. Kapteeni Hook (Hoffman) on palannut ja siepannut hänen lapsensa. Nyt Peter joutuu takaisin Mikä-Mikä-Maahan pelastamaan lapsiaan.Steven Spielberg on saanut varsin hyvin kuvattua mahdollisuutta, että Peter Pan voisi kasvaa aikuiseksi. Elokuva onkin toteutettu hienosi. Sadun ja todellisuuden maailma menevät hienosti ristiin. Myös seikkailuhenkeä on saatu hyvin mukaan. Myös käsikirjoitus on erittäin toimiva. Spielbergin vakiosäveltäjä John Williams on saanut tähän todella hyvän musiikin aikaiseksi.
Eipä näyttelijöistäkään pahaa sanottavaa ole. Robin Williams (Hyvää huomenta, Vietnam) on tässä todella hyvässä vedossa. Dustin Hoffman (Sademies) tekee loistavaa työskentelyä kapteeni Hookina. Bob Hoskins (Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?) tekee myös loistavaa työtä Hookin kakkosmiehenä, Smeenä. Huomaa selvästi, että Hoskins on melko aliarvostettu näyttelijä. Hän ei usein saa hyviä elokuvia.
Alkuperäinen nimi: Hook
Genret: Fantasia, Seikkailu
Maat: USA
Ohjaajat: Steven Spielberg
Käsikirjoittajat: J.M. Barrie, James V. Hart, Malia Scotch Marmo, Nick Castle
Valmistusvuosi: 1991
Pituus: 136 min
pääosissa: Amber Scott, Bob Hoskins, Caroline Goodall, Charlie Korsmo, Dante Basco, Dustin Hoffman, Julia Roberts, Maggie Smith, Robin Williams
ääni: Dolby Digital 5.1 / englanti, saksa, ranska
kuva: 16 : 9
tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska + monet muut kielet
alue: 2, PAL
muuta: useita arvioita leffatykki.comissa
muuta: kuvaus IMDb.comissa: 6,8 points
Hyvin vähäistä hiusjälkeä, josta ei ole haittaa toistossa. Ruotsinkielinen takakansikuvaus
Mahdollinen postitus pienessä Helposti-kuoressa (1 - 2 vakiokokoa olevaa cd-, blu-ray- tai dvd-levyä).
Sending abroad / overseas under current Finnish postal rates
Myyjä
A
Toimitus ja maksu
Toimitustapa:
Toimitus4,15 €
NoutoIlmainen
Lisätiedot
Sijainti:40700 JYVÄSKYLÄ
Kunto:Hyvä
Osasto:Scifi ja fantasia
Lisätty:27.07.2026 klo 03.20
Sulkeutuu:30.09.2026 klo 17.40
Kohdenumero:649181291


![cd, Duo M.A.N. - Unessa [balladit, pop, rock] * VERY RARE](https://images.huuto.net/v1/e427/b180cbfcc41322799ec59a92403/577380004-card.jpg)

![cds, Jari Sillanpää - Lauluni [iskelmä, pop]](https://images.huuto.net/v1/c2fa/e418501fd23f2e8f45d3fc082fc/577375731-card.jpg)
![dvd, Autot 2 (cars 2) - Disney-Pixar [anime, piirretty]](https://images.huuto.net/v1/b5ee/cf6ee6ff8766482345c427cf823/577375739-card.jpg)
![dvd, Emilia [draama] * UUSI / New](https://images.huuto.net/v1/cc58/ca85792286177373170add10365/577375745-card.jpg)
![dvd, The Tournament [jännitys, toiminta]](https://images.huuto.net/v1/b3c9/9147d1077d31c3f22f7e4d4f3af/577375752-card.jpg)





