Eläville Ja Kuolleille - DVD

Item image
Suosittu tuote1 / 1
TyydyttäväIsokyrö Mike-markkinointi T:mi

Osta heti

Sulkeutuu: 97pv 9h

3,95 €

Kuvaus

Eläville Ja Kuolleille   (DVD)
 

Perheen nuorempi poika on kuollut omakotitalon pihamaalla sattuneessa onnettomuudessa. Jäljelle jääneet yrittävät löytää tietä eteenpäin surun keskellä. Perheen äidin surressa lohduttomasti isän tehtäväksi jää huolehtia perheen arkirutiineista. Ja eloonjäänyt poika kokee menettäneensä paitsi pikkuveljensä myös vanhempansa. Lähiympäristön ymmärtämättömyys vaikeuttaa perheen tilannetta ja raskaan menetyksen myötä esille alkavat nousta aiemmat, käsittelemättömät ja vaietut menetykset...

Elokuva alkaa onnettomuuden jälkeisestä päivästä ja seuraa hiljaa ja myötätuntoisesti tavallisen suomalaisperheen toipumista ensimmäisen suruvuoden ajan. Menetys muuttaa vähitellen perheen näennäisesti samanlaisena jatkuvan arjen. Suru ja suremattomuus, miehen naisen ja lapsen suremistapojen erilaisuus ja -aikaisuus, sekä ympäristön tarve unohtaa ja jatkaa elämää "kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan" ovat eräitä pohjimmiltaan toiveikkaassa elokuvassa esille nousevia teemoja.

Elokuva perustuu todelliseen, 1986 sattuneeseen tapahtumasarjaan Pietarsaaressa, ja sen käsikirjoitus on kirjoitettu tiiviissä yhteistyössä lapsensa menettäneen perheen kanssa.

 

Lisämateriaali
» Näin tehtiin -dokumentti

 

Ohjaus
Kari Paljakka

Käsikirjoitus
Kari Paljakka

Näyttelijät
Aarni Ahjolinna
Hannu Pekka Björkman
Tommi Korpela
Katja Kukkola
Johannes Paljakka
Mari Rantasila
Risto Salmi

 

 

Kesto:
100 min

Tekstitys:
Suomi, Ruotsi, Englanti
 

R2

K-11

Vuokrapoisto

Vuokrakannet

 

 

Myyjä

m
Yritys Mike-markkinointi T:mi

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:61500 Isokyrö
Kunto:Tyydyttävä
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:30.06.2026 klo 05.00
Sulkeutuu:28.10.2026 klo 03.53
Kohdenumero:647420247

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos