Ellery Queen : Tyttö panttina
Kuvaus
Ellery Queen : Tyttö panttina. Sidottu (kovakantinen) Sivumäärä: 203
Kustantaja: Gummerus
Painovuosi: 1970
Vaikka on jo myöhä palaa valo Azteckin paperituotteen ikkunassa New Bradfordin pikkukaupungissa. Palkkapäivää edeltävänä iltana kirjanpitäjä Howland istuu aina ylityössä laskien ja lajitellen rahoja palkkapusseihin. Kaksikymmentäneljätuhatta dollaria on sievoinen summa rahaa. Howlandille se on neljän vuoden palkka verottomana. Viisikymmentäseitsemänvuotiaalle miehelle, joka on toiminut koko ikänsä vähäpätöisenä kirjanpitäjänä se on todellakin kokonainen omaisuus.
Vähää vaille puolenyön ovelta kuuluu koputus, rytmikäs yksi kaksi-kolme. Howland kohottautuu tuoliltaan ja menee aukaisemaan oven varmuuslukosta. Juttu on jo kauan sitten sovittu, suunnitelma on kypsynyt Howlandin mielessä hitaasti mutta sitä täydellisemmäksi. Jo aikoja sitten Howland oli päättänyt tehdä lopun ikuisesta köyhyydestään ja tehdä sen niin, että pystyisi kaappaamistaan rahoista myös nauttimaan. Tietenkin liittolaisten ottaminen saaliinjaolle oli uskallettua, mutta muutakaan mahdollisuutta rahojen saamiseksi ilman vaaraa ei ollut.
Kaksi tummaa varjoja työntyi ovesta sisään ja lähti seuraaman Howlandia tämän näyttäessä tietä. Nopeasti kookkaampi survoi tiskillä hajallaan olleet rahat mustaan lentokonelaukkuun. Ja sen jälkeen kajahtivat laukaukset, rytmikkäät yksi kaksi-kolme. Howlandin polvet lysähtivät kasaan, pöydän yllä palava valo hypähteli hänen kaljulla päälaellaan, eikä hän enää nähnyt kuinka miehet juoksivat pois, ulos mustaan umpiautoon joka ääneti lipui yöhön... (Takakansiteksti)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.