Kuvaus

Ruth Galloway -sarjan yhdestoista osa vie lukijansa tarinan alkulähteille, kun joku johdattelee Ruthia ensimmäisen tapauksensa äärelle. Hän joutuu paitsi selvittelemään mysteeriuhkaajan henkilöllisyyden, myös tunteensa Nelsoniin.

Joku tahtoo Ruth Gallowayn muistavan ensimmäisen tapauksensa. Mutta miksi?

Mystinen kehä marskimaalla, ihmisluut, rikokset ja rakkaus. Suosikkiarkeologista kertovan sarjan yhdestoista osa palaa sinne, mistä kaikki alkoi.

Tunnelmallinen Ruth Galloway -sarja yhdistelee arkeologiaa, rikoksia ja mutkikkaita ihmissuhteita. Suolamarskilla tehtävien kaivausten yhteydessä löytyy ihmisluita, joiden taustaa Ruth Galloway alkaa selvittää. Sitten komisario Harry Nelson saa uhkaavan kirjeen, jossa puhutaan vanhasta kivikehästä ja sinne haudatusta viattomasta sielusta. Kaikki tuntuu viittaavan heidän ensimmäiseen yhteiseen tapaukseensa 10 vuotta aikaisemmin. Jonkinlainen ympyrä on sulkeutumassa. Ennen kuin se tapahtuu, Ruthin ja Nelsonin on saatava selvää paitsi uhkaajan henkilöllisyydestä, myös omista tunteistaan.

Elly Griffiths
tunnetaan arkeologi Ruth Gallowaysta kertovasta huippusuositusta dekkarisarjasta. Ennen kirjailijanuraansa hän työskenteli pitkään lastenkirjallisuuden parissa kustannusalalla. Idea Ruth Galloway -sarjaan syntyi, kun Griffiths lomaili arkeologimiehensä kanssa Norfolkissa, missä rantoja reunustavat muinaiset pyhät marskimaat. Sarja on ollut suurmenestys ympäri Eurooppa, ja sarjan seuraavaa osaa odotetaan aina innolla.

 ***

Kuvan kirja. Sidottu kansipaperein. 

KUNTO  siisti / erinomainen kirja. 

TOIMITUS kirjepostin mukana kuoressa. (Tuote suojataan paperiin - mahdollisuuksien mukaan. Kirjeissä ei ole seurantaa.)

Kuuskulma on verkkokauppa. Noutomahdollisuutta ei valitettavasti ole. Lukisithan muutenkin toimitusehdot ohesta.

  --------- > (PK) AA/Ruth Galloway  ---------

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


17 €
Sulkeutuu 6 vrk 23 h 44 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

17 € Sulkeutuu 6 vrk 23 h 44 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.