Kuvaus

  • Kunto: Käytetty. Muutamia naarmuja jotka eivät vaikuta toimivuuteen.

Katharsis

Embraze levytti kolmannen levynsä Lapissa Raanujärvellä 300:n neliön kartanossa ja Lapin tunnelma tuntuu levyllekin tarttuneen, vaikka levyn idylliseksi tunnelman luojaksi kuvaillaankin mökkiä keskellä metsää, järven rannalla Lapissa, jossa ovet lukkiutuvat itsekseen ja hirvensarvet tippuvat seiniltä. Tunnelmaan pääsee kiinni varsin hyvin eteläisemmässäkin Suomessa, synkkää syysmaisemaa tuijottaen. Tunnelman yhdeksi kliimaksiksi muotoutuukin instrumentaali, bändin kotijoen nimen omaava Kiiminkijoki, vaikkakin varma voi olla siitä etteivät ainakaan tuota kappaletta levyllä ymmärrä aivan kaikki.

Levyä ei voi monipuolisuuden puutteesta käydä syyttämään. Vaikutteita kuuluu löytyvän laajalta alueelta; mieleen tuli mm. Iron Maiden ja Sentenced (niin vanha kuin uusikin) ja joissakin vaiheissa mieleen tuli jo Slayer. Altti Veteläinenkin on vetämässä lauluja, mutta tuskin tästä johtuu, että joistain kosketinkuvioista tulee mieleen hyvin vahvasti Eternal Tears Of Sorrowin viime levy. E.T.O.S.:n liittäminen Embrazeen loppuukin jo noihin edellä mainittuihin kosketinkuvioihin. Lauri Tuohimaan laulu on erittäin laajalle alueelle rakennettu, toinen ääripää örinästä, toinen puhdasta, mutta täysin puhdas laulu ei nyt Embrazen tapauksessa tunnu toimivan, tai ainakaan biisi The Sun Loves The Moon ei puhtaan laulun takia kovin korkealle nouse "Katharsiksen" biisien paremmuusjärjestyksessä. Löytyyhän levyltä myös loistava haitarisovitus "Frozen Swan", joka tietysti näin Suomessa tuo mieleen bändit Moonsorrow ja Finntroll.

Soittopuoli bändillä kyllä kulkee ja levy on pullollaan mielenkiintoisia biisejä ja loistavia kitaramelodioita ja melankolisia sanoituksia. Ainoa tekijä, joka minun mielessäni selkeästi levyn pisteitä pudottaa on puhtaat lauluosuudet, jotka olisivat voineet olla paremmat.

Kappalelista:

01. My Star 
02. Beautiful Death 
03. Fear 
04. The Sun Loves The Moon 
05. Filthy Angels 
06. Subzero 
07. Frozen Swan 
08. Closed 
09. Calm And Distant 
10. Kiiminkijoki 
11. Sinmaker 

Embraze - Intense

Embraze alkaa olla jo lähellä kunnon täräystä. Intensellä pohjoisen metalli on huomattavasti valmiimpaa kuin vuosi sitten ilmestyneellä Leahilla. Sävellystyö on harpannut sen verran ylös, että jokaiseen biisiin on saatu riittävästi potkua.
Johtava elementti on edelleen Lauri Tuohimaan kantava laulu, mutta ilon aiheita on muitakin: esimerkiksi koskettimien runsas ja siististi sovitettu käyttö miellyttää. Embraze liikkuu melko laajalla skaalalla esitellen sopivasti niin raskaampaa kuin herkempääkin puoltaan. Bändi on vielä leimallisesti, ja ylpeästikin, Suomi-metallia, mutta ilmeikkyyden myötä Laehia vaivannut arvattavuus on karissut. Embraze osaa yllättää.

Kappalelista:

1. Sin
2. Love And The Devil (Single edit)
3. This Cold Day
4. Rain And Moon
5. Endless Journey
6. Passion
7. One Moon One Star
8. Shame
9. Sin
10. Love And The Devil (Album Version)
11. Looking Ahead Into The Embrace Of Hell

 

hakusanoja: Charon For My Pain Tuohimaa  Jos en sua koskaan Poisonblack Sentenced

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 48 vrk 1 h 21 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

23 € Sulkeutuu 48 vrk 1 h 21 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.