Evelyn, Pierce Brosnan - DVD

Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 36pv 18h

4,90 €

Kuvaus

Hyväkuntoinen levy ja hyväkuntoinen ehjä kotelo! 

Evelyn

Desmond Doylen elämä hajoaa pirstaleiksi sinä aamuna, kun hänen vaimonsa hylkää avomiehensä ja kolme lastaan toisen miehen vuoksi. 50-luvun Dublinissa elävä yksinäinen ja työtön Desmond yrittää parhaansa mukaan olla hyvä isä Evelyn-tyttärelleen ja pojilleen Dermontille ja Mauricelle. KOska Desmondilla ei ole työtä eikä naishenkilöä pitämässä lapsista huolta, tekevät viranomaiset oman päätöksensä. He siirtävät Evelynin ja tämän kaksi veljeä katolliseen orpokotiin. Desmond on epätoivoinen, mutta ei nujerrettu. Hän on päättänyt taistella lapsensa itselleen nousemalla viranomaisia ja kirkkoa vastaan kaikkein korkeimmassa oikeusistuimessa. Se ei ole aikaisemmin onnistunut keneltäkään...Evelyn perustuu tositarinaan 50-luvun Irlannissa ja kertoo isän taistelusta huoltajuudesta vastassaan viranomaiset ja kirkko. Pierce Brosnan, itsekin viiden lapsen isä, esittää Desmond Doylea sujuvasti ja rooliinsa eläytyen. Evelyn on koskettava ja jännittävä perhedraama rohkeudesta, toivosta ja pienen ihmisen kamppailusta oikeuden puolesta.

Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska

******************************************************************************************************************************************

HUOM:   

Yksittäiset kirjelähetyksenä Postin kautta, suuremmat määrät Postin- ja/tai Matkahuollon kautta toimitettuina!

  • 1 Kpl. Normaalikokoinen dvd tai cd tai Blu-Ray tai PS/xBox- pelin toimitusmaksu on 4,90 € / Kpl.
  • 2 - 30 Kpl. Normaalikokoista dvd tai cd tai Blu-Ray leffaa tulee 8,90 €:n postikuluilla samalla tilauskerralla.
  • Boxit ja suuremmat määrät erillishinnoiteltuja, pakettitoimituksina alk. 8,90 €.
  • Muissa tuotteissa on ilmoituksissa mainittuina postikulut erikseen!

Kohteen kunto on mainittuna ilmoituksen yläosassa sekä lisätiedoissa.

Myynti-ilmoituksessa mainittuna myös, esim. jos Lasten / Perhe-elokuva on puhuttu Suomeksi.

!! En vastaa huutokohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista !!

******************************************************************************************************************************************

Alla linkit kategorioittain muihin myynnissä oleviin DVD/Blu-Ray- elokuviini, käy tutustumassa tarjontaan!

Draama  Toiminta Komedia  Lastenelokuvat  Kauhu  Jännitys  DVD - Muut  TV-sarjat  Scifi ja fantasia  Sota ja western  Anime  Kotimaiset  Musiikki  Urheilu  Dokumentit  Blu-Ray elokuvat  Pelit

******************************************************************************************************************************************

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,90 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:15230 LAHTI
Kunto:Hyvä
Lisätty:01.05.2026 klo 01.26
Sulkeutuu:29.08.2026 klo 00.17
Kohdenumero:643329215

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos