Fame - Extended Dance Edition (Blu-ray) Naturi Naughton 2009
Kuvaus
Kuvien elokuva suomitekstein.
Fame (Blu-ray) Levy + kansipaperit kunnossa, kotelossa hieman jälkeä/ normikulumaa.
Musikaali vuodelta 2009 ohjaus Kevin Tancharoen pääosissa Naturi Naughton ja Anna Maria Perez de Tagle.
Oscar-palkitun menestyselokuvan Fame uudessa versiossa seurataan neljän vuoden ajan lahjakkaiden tanssijoiden, laulajien, näyttelijöiden ja taiteilijoiden elämää ja opintoja esittävien taiteiden lukiossa New Yorkissa. Monipuolisen oppilaitoksen luovassa ilmapiirissä taustaaltaan erilaiset oppilaaat saavat tilaisuuden toteuttaa unelmansa ja tavoitella tähteyttä. Se vaatii kuitenkin lahjoja, omistautumista ja kovaa työtä.
Kaikki haluavat menestyä, mutta moni epäilee omia kykyjään. Oppilaiden halu päästä huipulle joutuukin todelliseen testiin. Taiteellisten tavoitteiden lisäksi heidän elämänsä täyttyy tavallisen lukiolaisen ongelmista ja ilonaiheista: kotitehtävistä, ystävistä, ihastumisista ja yrityksistä löytää itsensä.
Oppilaiden pyrkiessä parrasvalojen loisteeseen paljastuu vähitellen, keillä heistä on menestymiseen tarvittavat kyvyt ja itsekuri. Ystäviensä ja oppilastovereidensa tuella nuorille selviää, ketkä heistä ovat syntyneet tähdiksi...
Valmistusvuosi: 2009
Kesto: 2 h 2 min
Kuva: HD Widescreen 2.35:1
Ääni: Englanti - DTS HD MA 5.1
Tekstitys: Suomi
Kotelon kansien kieli: Suomi
Alue: 2 (eurooppa)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.