suomiprintti.

Erinomainen leffa.

Fear City ampaisee käyntiin David Johansenin upean "New York Doll" ?kappaleen tahtiin kuvaten New York Cityn saastaisia, narkkareiden ja pummien täyttämiä katuja, joiden varsilla välkkyvät kilpaa suuryritysten ja pornoluolien neonmainokset houkutellen yön kulkijoita palvomaan rahan ja lihan alttareille. Ihmiset tuijottavat pimeyden luoman anonymiteetin takaa kuin transsissa lavoilla liikkuvaa lihaa, eläen amerikkalaista unelmaa kunnes juuri ennen moneyshottia aamu taas valkenee jättäen jäljelle vain henkisen krapulan ja addiktion kaltaisen tilan, jota ei voi koskaan täysin tyydyttää.

Matt Rossi (Tom Berenger) on entinen nyrkkeilijä, joka pyörittää veljensä kanssa menestynyttä stripparivälitystä. Välityksen ykkösstrippari Loretta (Melanie Griffith) on Mattin entinen tyttöystävä, joka kamppailee huumeongelman kanssa ja hakee korviketta myttyyn menneeseen suhteeseensa Rae Dawn Chongin esittämän lesbostripparin kustannuksella. Kolmiodraaman ja menneisyyden demonien ohella Matt joutuu kamppailemaan kaupungin pian pelolla täyttävän mystisen psykopaattimurhaajan kanssa, joka tappaa hänen tyttöjään. Kun New York City on täynnä potentiaalisia murhaajia, eikä poliisi tai edes mafia pysty estämään vääjäämätöntä ja omassa mielessään vanhurskasta puhdistajaa on Mattin noustava vastavoimaksi, itseinhon ja uskonnollisen hyvityksen mahdollisuuden toimiessa tämän antisankarin henkisenä voimavarana.

Fear City ei menestynyt aikanaan lippuluukuilla kovinkaan hyvin, mikä ei pahemmin ihmetytä Ferraran moraalitonta sleaze-ryöpytystä katsellessa. Ferrara tallentaa visionsa hiotun tyylikkäästi tunnelmoiden, neonkylttien luodessa heijastuksia saastaisten ja sateisten katujen kiiltävästä pinnasta tai strippiluolien värikkäiden kohdevalojen halkoessa pimeyttä tyylikkään soundtrackin tukiessa erinomaisesti neo?noirmaista vaikutelmaa. Ja vaikka elokuvan voi helposti tuomita sisällöltään vain turhaksi ja itsetarkoitukselliseksi eksploitaatioksi, elokuvan lyhyeen, noin puolentoista tunnin kestoon on pystytty sisällyttämään suunnaton määrä kokonaisuutta rikastavaa materiaalia lukuisilla sivujuonilla ja pienillä viittauksilla laajempiin yhteyksiin, kuten Mattin mafiamenneisyyteen, jolloin se pysyy jatkuvasti mielenkiintoisena ja vaan paranee joka katselukerralla.

Myös yllättävän kovat näyttelijänimet, vielä erittäin timmissä kunnossa ollut Griffith etunenässä, antavat roolisuorituksissaan itsestään niin henkisesti kuin fyysisestikin kaiken irti paljaan pinnan ja väkivallan vuorotellessa keskenään kuin dialogissa aina hengästyttävään finaaliin saakka. Kaiken jälkeenkin Fear City kuitenkin on paikka, jossa voi ansaita itselleen korkeintaan hetkellisen rauhan ennen kuin suuri viemäri alkaa taas vetää vastustamattomasti mukanaan alas. "Nobody's clean", kuten Billy Dee Williamsin esittämä tyly mutta realistinen etsivä tyhjentävästi tokaisee.

Ohjaus