FILOSOFOIDAAN MATEMATIIKASTA JA LUONNONTIETEISTÄ Daniel, Laf




Kuvaus
FILOSOFOIDAAN MATEMATIIKASTA JA LUONNONTIETEISTÄ Daniel, Lafortune, Pallascio & Sykes 2010 NIIN & NÄIN AJATTELUTAIDOT
" Erehdys kuin tärähdys. Lapset ja nuoret tutkailevat asioita. He vaativat perusteita, isoavat merkitystä ja riemuitsevat kohentuneista taidoistaan. Vaikeiksi koetuista asioista ja aineista oppii nimittäin keskustelemaan, yksin ja yhdessä. Matematiikasta ja luonnontieteistä saa kiinni, kun oivaltaa niiden historiallisuuden ja sosiaalisuuden. Hyvä opettaja osaa näyttää ja purkaa myös luma-aineitten lumouksen.
Filosofoidaan matematiikasta ja luonnontieteistä -opettajan aineisto auttaa erityisesti niitä, joilla on vaikeuksia näissä aineissa. Mutta lisäksi se innostaa niitä, jotka jo luottavat itseensä laskijoina, havaitsijoina, päättelijöinä ja arvostelukykynsä käyttäjinä. Opas on tarkoitettu tukiaineistoksi lasten romaaneille Matildan ja Taavetin matemaattiset seikkailut ja Matildan ja Taavetin seikkailut tieteen maailmassa, jotka on suunnattu 9–13-vuotiaille. Dialogiseen, yhteisölliseen oppimiseen ohjaava teosta voi käyttää itsenäisestikin, ja luma-aineiden opettaja löytää siitä runsaasti opetusideoita, tehtäviä ja aktiviteetteja monenlaiseen opetukseen. Opasta voi hyödyntää myös koulun ulkopuolella ohjattaessa luma-aiheiden oivaltamiseen uusin tavoin.
Matematiikkaan ja luonnontieteisiin ei synnytä. Niihin opitaan."
kuvan kirja * Huom! KOLMEN KIRJAKOHTEEN OSTAJALLE ILMAINEN POSTITUS!
NIIN & NÄIN 2010, 1.p., NID, 133+s.,kuv., kansikuva
KUNTO: HYVÄ K3 *
Huom!
POSTITUSKULUT LISÄTÄÄN (SEURANNALLA 6,00 EURO) - Huom! KOLMEN KIRJAKOHTEEN OSTAJALLE ILMAINEN POSTITUS). RAHAT TILILLE, KIRJA(T) POSTIIN.
KATSO MYÖS MUUT KOHTEEMME!









![Mikael Agricolan Teokset 1-4 [ I-III + IV ] * FAKSIMILE 1987](https://images.huuto.net/v1/ec8a/274f68320ae6fb1994152cd711f/565837544-card.jpg)







