Final Destination – viimeinen määränpää

Huutokauppa
2,00 €
+ palvelumaksu 0,47 €
8pv 6h
Sulkeutuu
Kuvaus
Final Destination – viimeinen määränpää (Final Destination) on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut James Wongin ohjaama kauhu-/trillerielokuva. Elokuvan piti alun perin olla televisiosarjan Salaiset kansiot jakso Lento 180[1]. Elokuvasta on tehty myös viisi jatko-osaa: Final Destination – viimeinen määränpää 2 (2003), Final Destination – viimeinen määränpää 3 (2006), The Final Destination (2009), Final Destination 5 (2011) ja Final Destination Bloodlines (2025). Elokuvasarjan teemana on kuoleman väistämättömyys.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan, onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Pyrin pakkauksissa suojaamaan elokuvat kuplamuovilla. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet











