Fjodor Dostojevski - Kulta-aika taskussa (nid.)
Kuvaus
Kulta-aika taskussa kokoaa yhteen Fjodor Dostojevskin (1821-1881) puhuttelevimmat ja paljastavimmat aikalaiskriittiset tekstit. Kirjoittaa Dostojevski sitten maan hiljaisista tai isovenäläisyydestä, lännestä tai kristinuskosta, hän on sattuva, poleeminen ja kiivas. Venäjän kansa, henkinen tila ja kansainvälinen asema saavat Dostojevskista väliin kaunopuheisen, väliin piikikkään tulkkinsa.
Dostojevskin yhteiskunnallisen ajattelun ymmärtäminen on myös nykyisen Venäjän ja venäläisyyden ymmärtämistä. Kirjaan sisältyy suomentaja Tiina Kartanon johdanto, jossa Kartano esittelee yhteiskuntakriittisen Dostojevskin. Kartano on aiemmin suomentanut Dostojevskin teoksen Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista (niin & näin 2009).
--------
Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.
KUNTO erinomainen / lähes uudenveroinen kirja. Ei merkintöjä. Kustantajan leima tapojen mukaisesti etusivulla.
TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Kirjeissä ei ole seurantaa.
Kuuskulma toimii ainoastaan verkossa. Tuotteissa ei siis ole noutomahdollisuutta. (Lukisithan muutenkin ohjeistuksen - sekä esimerkiksi postitusaikatauluihini liittyvät tiedot ohesta.)
_________________________________ (VK) VENÄJÄ
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.