Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 56pv 0h

5,00 €

Kuvaus

Hyväkuntoinen levy sekä hyvä kuntoinen kotelo! 

Forrest Gump

Forrest Gump on Robert Zemeckisin ohjaama elokuv, joka perustuu Winston Groomin samannimiseen romaaniin. joskin elokuva poikkeaa monissa kohdin alkuperäisteoksesta. Elokuva sai 6-Oscar-palkintoa, oltuaan ehdolla kaikkiaan 13 eri sarjassa.

Elokuvan ohjannut Zemeckis kuvasi tarinan Forrest Gumpista, hidasälyisestä, mutta lämminsydämisestä miehestä, joka bussipysäkillä istuessaan kertoo elämäntarinaansa muille bussinodottajille. Hän on elämänsä aikana sattunut monen historiallisen tapahtuman todistajaksi, tavannut aikansa kuuluisuuksia, saanut mitalin yhdeysvaltain presidentiltä Vietnamin sodassa osoittamastaan urhoollisuudesta ja kerännyt suuren omaisuuden Apple-tietokoneilla luullen sijoittaneensa hedelmäyhtiöön. Yksinkertaisuudestaan johtuen Forrest ei läheskään jokaisessa tapauksessa ymmärrä sitä, millaiseen tapahtumaan hän on ollut vaikuttamassa tai kuinka merkittäviä henkilöitä hän on tavannut, mikä on olennainen osa tarinaa. Elokuvassa esitetään Forrestin kohtauksia kuuluisuuksien kanssa trikkikuvauksin, jotka ovat erehdyttävän todentuntuisia.

Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska

******************************************************************************************************************************************

HUOM:   

Yksittäiset kirjelähetyksenä Postin kautta, suuremmat määrät Postin- ja/tai Matkahuollon kautta toimitettuina!

  • 1 Kpl. Normaalikokoinen dvd tai cd tai Blu-Ray tai PS/xBox- pelin toimitusmaksu on 4,90 € / Kpl.
  • 2 - 30 Kpl. Normaalikokoista dvd tai cd tai Blu-Ray leffaa tulee 8,90 €:n postikuluilla samalla tilauskerralla.
  • Boxit ja suuremmat määrät erillishinnoiteltuja, pakettitoimituksina alk. 8,90 €.
  • Muissa tuotteissa on ilmoituksissa mainittuina postikulut erikseen!

Kohteen kunto on mainittuna ilmoituksen yläosassa sekä lisätiedoissa.

Myynti-ilmoituksessa mainittuna myös, esim. jos Lasten / Perhe-elokuva on puhuttu Suomeksi.

!! En vastaa huutokohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista !!

******************************************************************************************************************************************

Alla linkit kategorioittain muihin myynnissä oleviin DVD/Blu-Ray- elokuviini, käy tutustumassa tarjontaan!

Draama  Toiminta Komedia  Lastenelokuvat  Kauhu  Jännitys  DVD - Muut  TV-sarjat  Scifi ja fantasia  Sota ja western  Anime  Kotimaiset  Musiikki  Urheilu  Dokumentit  Blu-Ray elokuvat  Pelit

******************************************************************************************************************************************

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,90 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:15230 LAHTI
Kunto:Hyvä
Lisätty:19.05.2026 klo 04.10
Sulkeutuu:16.09.2026 klo 03.03
Kohdenumero:644600797

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos